10 virhettä, joita jokainen kauriinmetsästäjä tekee

Metsästäjät, jotka palaavat kerta toisensa jälkeen komean saaliin kera, ovat niitä, jotka varmistavat, ettei perusvirheitä satu.

Eräällä viidennen luokan opettajallani oli aikoinaan useitakin iskulauseita, joita hän tapasi toistella luokassa, mutta näistä yksi jäi mieleeni pysyvästi: pienet reiät upottavat suuriakin laivoja. Hän ei tainnut ihan metsästykseen viitata, mutta sanonta pitää silti paikkaansa. Kuka tahansa voi joskus olla onnekas ja olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta toiset metsästäjät onnistuvat aina saamaan suuria saaliita, vuosi toisensa jälkeen. Heidän salaisuutensa on: älä missaa pieniä asioita.

On niin helppoa laiskistua, varsinkin kauden loppua kohti, mutta älä kuitenkaan sorru näihin ehkä hieman unohdettuihinkin virheisiin, joita lähes jokainen kauriinmetsästäjä tekee ja jääkin näin ilman kunnon saalista. Jätä myös www.kasinosuomi.com avaamatta ollessasi metsällä.

Paikasta toiseen hyppiminen

Emmeköhän me kaikki ole joskus olleet ajatuksessa, että ruoho on aina vihreämpää aina toisella puolen: “jos vain olisin ollut metsän toisessa, olisin saanut saalista”. Kauriinmetsästys vaatii kuitenkin paljon tietoutta ja jos olet tehnyt läksysi, tiedät kyllä, mikä on hyvä paikka saaliin saamiseksi. Jos sinusta tuntuu, että olet oikeassa paikassa ja olet itse nähnyt kauriita lähistöllä, älä ala siirtymään ja kiinnittelemään ständejä eri puolille metsää.

Ettet ole valmis suuren hetken koittaessa

Mitä tekisit, jos kauris ilmestyisi suoraan taaksesi? Täytyisikö sinun nousta ja ampua oikean olkapääsi yli? Uskotko, että saisit napattua aseesi, saada kauriin tähtäimeen ja vielä saisit noustua ylös ampumaan ennen kuin eläin huomaa sinut?

Kauan metsällä ollessasi saatat joutua arvaamattomaan tilanteeseen – oli se sitten arvaamattomasta suunnasta törröttävä oksa tai aivan äänettömästi ilmestyvä kauris – sinun ollessasi täysin keskittyneenä puhelimellasi pyörivään Candy Crush Saga -peliin.

Kannattaakin tehdä harjoituksia, joissa istut, pitäen asettasi. Pistä mieleesi muutamia maamerkkejä ja harjoittele erilaisia tähtäyksiä. Parhaat metsästäjät vetävät aseensa esiin muutaman kerran päivässä, vain varmistaakseen, että he todella ovat valmiina odottamattomiinkin tilanteisiin ja ampumakulmiin.

Ethän ole tapojesi orja?

Metsästätkö aina puuhun kiinnitettävältä ständiltä käsin? Käytkö koskaan metsällä aamuisin tai iltaisin? Hyvä metsästäjä kokeilee uusia asioita ja tämä johtaa useinkin hyviin lopputuloksiin.

Kokeile kyttäämismetsästystä pellon reunalla iltapäivällä. Jos olet tuulen alapuolella, istu polun reunalle ja piiloudu luonnon kasvien sekaan. Metsästä metsän reunoilla, heinäpaalien suojassa. Mieti aivan uudella tavalla, niin saatat saada elämäsi saaliin.

Älä ole ennalta-arvattava

Eläimet ovat melko taitavia välttelemään ihmisiä, jotka ovat heille uhaksi. Niinpä he kyllä oppivat, mikäli toimit aina vain samoin. Jos siis metsästät vuosi toisen jälkeen samoilla alueilla, samoihin aikoihin, kauriit huomaavat sinut. Käytä siis paria-kolmea eri aluetta, leikittele tuulella ja vältä samojen asioiden toistoa.

Tuoksujen ja kutsujen liiallinen käyttö

Tuoksut ja kutsut ovat tärkeitä työkaluja, joilla voit saada saaliin lähellesi, mutta jokainen kokenut metsästäjä tietää, että näitä tulisi käyttää harkiten. Saman alueen tuoksuttaminen yhä uudelleen ei ole toimiva tapa. Kauriit eivät myöskään mene lankaan, jos metsä raikaa kutsuhuutoja.

Opettele siis näiden apuvälineiden käyttö (kutsuhuutojen käyttö on tehokkainta juuri ennen kiima-aikaa, aina pesimisaikaan asti ja tuoksut taas toimivat parhaiten, kun pukit etsivät aktiivisesti naaraita). Älä käytä näitä liikaa.

Älä jätä hajujälkiä

Suurin osa metsästäjistä tietävät, ettei kauriita kannata lähteä metsästämään tuulen yläpuolelta, sillä jätät sinusta varoittavan hajujäljen maahan. Hyvänä sääntönä voidaan pitää, että pidä kaikkia välineitäsi mukana standilla. Tähän kuuluvat niin limutölkit kuin taskulamputkin.

Käytä kumipohjaisia kenkiä ja muista jättää ajoneuvosi riittävän kauas niin, että kauris ei huomaa läsnäoloasi.

Liikkuminen standilla

Kauriit ovat hyvin tietoisia ympäristöstään ja jo liikkuminen puussa riittää karkottamaan ne kauas jo ennen kuin tiedät niiden edes olevan lähellä. Keskity siis siihen, mitä teet.

Pukeudu keliin sopivalla tavalla, niin sinun ei tarvitse murehtia sormiesi jäätymisestä ja pystyt pysyttelemään paikoillasi. Parhaat metsästäjät uskovat aina elämänsä kauriin olevan lähistöllä.

Metsästäminen itsellesi mukavilla alueilla

Moni meistä haluaisi mieluiten ständin, jolle pääsee helposti ja jolla pääsee aina alueelle, jolla isoimmat kauriit ovat aina ulottuvilla. Tällaisten kanssa on se ongelma, että sellaisia harvoin on tarjolla ja usein ne vähemmän fiksut kauriit päätyvät jonkun pakkaseen ennen kuin ne ehtivät edes kasvaa kyllin isoiksi.

Isoimmat kauriit pysyttelevät aina syrjässä ja tämä taas vaatii metsästäjältä enemmän niin vaellusta kuin kyttäämistäkin. Älä kiinnitä ständiä paikalle, jossa itse haluaisit olla, vaan sinne, missä suurimmat kauriit ovat.

Välinpitämättömyys aseita kohtaan

On helppo ajatella, että metsästysvarusteesi hoitavat homman kotiin vuodesta toiseen, mutta asia ei ole aivan näin päivänselvää. Pidä huoli varusteistasi, erityisesti kauden aikana.

Autoilla ajaminen ja kipuaminen standeille ja pois aseen kanssa rasittaa aina varusteita etkä varmasti halua huomata tositilanteessa, että aseesi säädöt eivät olekaan kunnossa. Pidä siis huolta kunnossapidosta.

Et ole metsässä tarpeeksi kauaa

Ei kannata luottaa pelkkiin riistakameroihin, vaan lähde metsään kuraamaan saappaasi ja etsimään merkkejä eläimistä. Kun kausi alkaa, vietä paljon aikaa metsässä. Asetu paikoillesi jo hyvissä ajoin ennen päivänvaloa (lopeta se torkuttaminen!) ja vietä aikaa juuri siellä, missä kauriitkin ovat. Jos haluat kunnon saaliin, tarvitsee siihen sijoittaa aikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *