20 Vinkillä Paremmaksi Kauriinmetsästäjäksi

Olit sitten jo kokenut kauriinmetsästäjä tai ensimmäistä kertaa metsään astuva vasta-alkaja, näillä vinkeillä tulet varmasti menestymään kaurismetsällä.

Vinkki #1 – Ihmisen haju

Tiesitkö, että kauriit pelkäävät ihmisten hajua? Peseydy siis tuoksuttomalla pesuaineella aina ennen metsästysreissua ja yritä pitää vaatteesi hajuttomina aina metsälle saakka. Pidä vaatteitasi muovisessa astiassa tai pussissa lehtien, mullan ja muiden maa-ainesten kanssa aina metsästyspaikalle saakka. Näin metsästysvaatteesi tuoksuvat luonnolle, samalle kuin jahtialueellakin.

Vinkki #2 – Pukkijahti

Useimmat metsästäjät pitävät naaraskauriin tuoksua pukkijahdin A:na ja O:na. Vaikka houkutushajusteet ovatkin loistavia jahtityökaluja, asia jää kuitenkin siihen. Viisaimmat metsästäjät nimittäin tietävät, että alkukaudesta on tärkeä hyödyntää pukin reviirikäyttäytymistä. Ja vaikka pukki ei ymmärräkään lokakuun alussa ilmestyvää naaraskauriin tuoksua, kannattaa sitä kuitenkin aina kokeilla.

Vinkki #3 – Naaraskauriin tuoksu

Kiima-aikana kannattaa kokeilla naaraskauriin tuoksulla kyllästettyä riepua. Pukki lähtee usein seuraamaan tuoksua, suoraan luoksesi. Sulje siis nettikasinot ja lähde houkuttelemaan.

Vinkki #4 – Hajunpoistajat

Monet metsästäjät käyttävät hajunpoistajia sekä varusteiden pukemisen jälkeen että ennen passipaikalle saapumista. Kokeneemmat metsästäjät pitävät hajunpoistajaa mukanaan myös passijakkaralle asti. Kun olet saapunut passipaikalle jalan, suihkuta hajunpoistajaa koko kehoosi – kiinnitä erityistä huomiota päähineeseesi ja hiuksiisi.

Vinkki #5 – Teippi piipun eteen

Kun metsästät äänenvaimentimella sateisella kelillä, piipun päähän laitettu sähköteippi auttaa suojaamaan kosteudelta. Ja kun on aika kerätä saalis talteen, ammut vain teipin läpi.

Vinkki #6 – Tuuli

Tuoksujen käyttäminen on riskialtista ja siinä uhmataan sääntöä tuulen hyödyntämiseen liittyen. Etsi pitkä puunkappale tai muu suoja, jonka suuntaisesti tuuli puhaltaa (pituussuunnassa). Lisää tuulen puoleiseen päähän kauriin tuoksua. Kiinnitä se sitten puuhun kiinnitettävään passijakkaraasi, aivan puunkappaleen reunasta. Jos saat sen kiinnitettyä tarpeeksi korkealle, ihmisen tuoksusi tulee kulkemaan kaurista korkeammalla.

Vinkki #7 – Puupassin kanssa harjoittelu

Harjoittele puuhun kiinnitettävän passijakkarasi kiinnittämistä ja irrottamista jo ennen kauden alkamista. Harjoittele aivan puun alaosassa. Se, että pääset jakkaraasi ja siitä pois mahdollisimman hiljaa, on ensisijaisen tärkeää, jotta saisit kauriin tähtäimeen.

Vinkki #8 – Google Maps

Sinun ei tarvitse hankkia omaa lentokonetta tai edes lentolippua tulevan jahtialueesi ilmakuvien tarkastelua varten. Ilmakuvia parempaa keinoa tutkia omaa jahtialuetta ei ole. Etsi siis oma metsästysalueesi Google Mapsilla ja tarkkaile aluetta sen avulla.

Vinkki #9 – Raivaa kesällä

Vältä tähtäyslinjojesi ja muiden jahtia haittaavien luonnon materiaalien leikkaamista kauden aikana. Oikea aika alueiden siistimiselle on kesällä. Erittäin fiksut kauriit saattavat nimittäin oppia juuri kaadetun puun tuoksun ja ne saattavat yhdistää ne metsästykseen.

Vinkki #10 – Maastoudu hyvin

Siinä, missä pieni piiloutuminen on hyvä, on kunnon maastoutuminen vielä parempi. Puuhun kiinnitettävien standien maastosuojat auttavat huijaamaan kauriin tarkkaa silmää ja lisäksi saat suojaa kovia tuulia vastaan.

Vinkki #11 – Houkuttelu

Kuvittele tilanne, jossa kauris on aivan viereisellä alueella, mutta se ei vain tule omalle metsästysalueellesi ennen kuin metsästysaika on jo ohi. Mitä tehdä? Yritä houkutella kaurista tulemaan puolellesi houkuttimella tai kutsumalla sitä.

Vinkki #12 – Suojaudu punkeilta

Valele itsesi punkkikarkotteella kesän ajan sekä alkusyksystä. Puutiaisten levittämät taudit voivat keskeyttää koko mestästyskautesi. Ethän halua, että kausi päättyy jo ennen kuin se on alkanutkaan!

Vinkki #13 – Pimeä ei auta

Älä aliarvioi puuhun kiinnitettävän standisi piilottamisen tärkeyttä. Myöskään pimeyden suojissa oleminen ei auta. Käytä siis hyödyksesi jokia tai metsän tuomaa suojaa peittääksesi metsään saapumisesi.

Vinkki #14 – Pese hajuttomilla pesuaineilla

Pese kaikki metsästysvaatteet tuoksuttomalla pesuaineella aina ennen lähtöä metsään. Pidä varusteet muovikassissa aivan jahtialueelle saapumiseen asti.

Vinkki #15 – Valekuoppa

Kokeile valekuopan tekemistä. Käytä kumihanskoja, jotta hajuasi ei jää alueelle. Pyyhi oksan avulla lehdet pois noin autonrenkaan kokoiselta alueelta.

Vinkki #16 – Kauriiden kuopat on hyvä merkki

Etsi kauden loppuvaiheilla uudelleen muodostuneita, piilossa olevia kuoppia. Selviytyneet kauriit eivät mielellään mene avoimille alueille, mutta etsi silti viimeisiä piilottelevia kauriita..

Vinkki #17 – Etsi ruokailupaikat

Silloin, kun maassa on lunta, etsi alueita, joilla näet ympäriinsä levinneitä lehtiä. Tällaisissa paikoissa kauriit ovat kuopineet ruokaa. Jos näet alueella vielä ruokaa, saattaa olla fiksua jäädä paikalle odottamaan, että kauriit palaavat alueelle.

Vinkki #19 – Verijälki

Olet saanut osuman, mutta mitä seuraavaksi? Jos näet ruskeita karvoja ja pinkkiä tai punaista, kuplivaa verta, olet todennäköisesti osunut sydämeen tai keuhkoon. Ruskeat karvat ja paksu, tummanpunainen veri viittaa takaosan osumaan, luultavasti maksaan. Valkoiset karvat ja vetinen veri vatsassa kertoo huonosta osumasta.

Vinkki #20 – Ole varovainen puustandillä

Suurin osa putoamisista puuhun kiinnitettävistä standeista tapahtuu kiipeämisen aikana. Siksi on tärkeää käyttää varusteita koko keholle, kun metsästät tällaisesta standista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *