6 loistavaa paikkaa metsästysretkille Suomessa

Metsästys on Suomessa erittäin suosittu harrastus ja metsästäminen on mahdollista useassa paikassa ympäri Suomen. Loistavia metsästyspaikkoja on paljon, mutta muutamat nousevat ylitse muiden. Tähän artikkeliin olemme keränneet 6 loistavaa paikkaa metsästysretkille Suomessa. Tässä artikkelissa ei kuitenkaan ole kaikkia mainioita metsästyspaikkoja listattuna, joten vaikka oma suosikkisi puuttuisi listasta, saattaa se silti olla paras mahdollinen metsästyspaikka juuri sinulle. Suomi on laaja maa, joten olemme pyrkineet listauksessamme myös mahdollisimman hyvään maantieteelliseen kattavuuteen, jotta kaikki eri puolilla Suomea asuvat metsästysintoilijat löytävät listastamme ainakin yhden loistavan metsästyspaikan lähialueeltaan. Toki mainion metsästysretken vuoksi voi aina matkustaa hiukan kauemmaksikin.

Camp Puikkokoski

Camp Puikkokoski on Kainuun Vuokatissa sijaitseva paikka, joka tarjoaa metsästäville ryhmille erinomaiset mahdollisuudet harrastaa. Metsästysalue on kooltaan 5 000 hehtaarin kokoinen ja vaikka se sijaitsee Kainuun erämaassa, liikenneyhteydet sinne ovat erinomaiset. Esimerkiksi Kajaanin lentokentältä on matkaa vain puolisen tuntia autolla ja Vuokatin monet matkailupalvelut ovat vain kivenheiton päässä Camp Puikkokoskesta.

Puikkokosken kämppä on kunnostettu perinteinen metsäkämppä, jota alun perin ovat käyttäneet tukkijätkät. Päärakennuksessa on 6 makuuhuonetta ja kaikkiaan 16 nukkumapaikkaa. Alueelta löytyy myös joen rannalla oleva sauna, jossa on mukava huuhtoa päivän metsästyksen tomut ja hiet pois vartalolta. Päärakennuksessa on lämmittävä takka ja 30 neliön terassi, jossa kesäilta kuluu mainiosti mukavassa seurassa. Illalla voi rauhoittua muiden esimerkiksi älypuhelimen ääreen ja avata mobiililaitteelta esimerkiksi suoratoistopalvelu, josta katsoa jännittäviä elokuvia tai tv-sarjoja, tai nettikasino, jossa pelata värikkäitä ja mielenkiintoisia kasinopelejä. Suosittuja harrastuksia ovat myös e-kirjojen lukeminen tai äänikirjojen kuunteleminen. 

Camp Puikkokoskella voi harrastaa hirvenmetsästystä hirvenmetsästyskauden aikana lokakuusta joulukuun loppuun. Retkillä on mukana järjestäjän toimesta metsästysoppaat, jotka ohjaavat kaikille omat passipaikat ja käyvät läpi säännöt ja turvallisuusmääräykset. Metsästyskoiria seurataan GPS-laitteiden avulla, joka tuo lisäjännitystä jahtiin.

Puikkokosken alueella on erinomainen kanalintukanta, joten linnun metsästys onnistuu alueella myös. Lintujahtiin voi mennä halutessaan omatoimisesti, mutta myös lintujahtiin saa halutessaan mukaan metsästysoppaan tai lintukoiran. Mukaan voi ottaa myös omia koiria.

Riekkojahdit Enontekiöllä

Enontekiössä järjestetään riekkojahteja riekonpyyntiaikaan, eli syyskuun puolivälistä aina maaliskuun loppupuolelle asti. Ammattitaitoiset oppaat auttavat pieniä metsästysryhmiä saamaan kaiken irti metsästysretkestä ja Lapin hengityksen salpaavan kauniit maisemat varmistavat ikimuistoisen kokemuksen niin kokeneille, kuin kokemattomillekin metsästäjille. Usein riekkojen löytäminen voi olla vaikeaa kokeneillekin metsästäjille, kokemattomista puhumattakaan, joten paikallinen opas tulee tarpeeseen paikallistietämyksensä ansiosta. Oppaan avulla metsästysretki ei lässähdä saaliseläinten puutteeseen.

Evon metsästysalue Hämeenlinnassa

Evon suositulla retkeilyalueella on myös pienriistan metsästäminen mahdollista Metsähallituksen luvalla. Evon alue onkin Etelä-Suomessa asuville sijaintinsa puolesta erinomainen paikka. Tällä metsästysalueelle myydään lyhyitä 1-7 vuorokauden metsästyslupia ja alueen luonnonsuojelualueilla ei metsästäminen ole sallittua, joten metsästäjän on syytä olla tarkkana.

Evon kumpuileva ja monipuolinen metsästysmaasto on erinomainen koiran kanssa metsästäville ja alueella on mahdollista metsästää muun muassa metsoja, teeriä, pienpetoja ja jäniksiä, luonnollisesti niiden metsästysajan puitteissa. Alue on peräti 4 906 hehtaarin kokoinen, joten ainakaan koon puolesta ei jää mitään puuttumaan.

Sievin metsästysalue Pohjanmaalla

Pohjanmaan lähistöllä asuvat metsästysharrastajat suuntaavat mielellään Sievin metsästysalueelle, joka on kooltaan valtava. Pidemmätkin metsästysretket onnistuvat, sillä alueelle myönnetään sekä vuorokausilupia, että kausilupia. Alue on tunnettu erityisesti jäniksistään ja se lukeutuu jäniksenmetsästäjien ehdottomiin suosikkipaikkoihin Suomessa. Sievistä löytyy myös paljon kanalintuja ja vesilintuja ja myös majavanmetsästäminen on Sievin metsästysalueella mahdollista. Alueen koko on peräti 19 807 hehtaaria.

Lähistöltä on mahdollista vuokrata esimerkiksi Saariveden savottakämppä, jossa on kaksi isoa tupaa, yksi 12 henkilölle sopiva ja yksi 14 henkilölle sopiva. Rannalta löytyy sauna, laituri, sekä soutuvene, joten paikka on erinomainen rentoutumiseen pitkien metsästyspäivien jälkeen tai niiden välissä. Kun akut on ladattu parilla lepopäivällä, maistuu tunnetusti metsästyksen jatkaminenkin paremmalta, kuin joka päivä tapahtuva metsästys.

Uudenkaupungin harmaaletot

Jokaisen vesilintujen metsästystä harrastavan tulisi ainakin kerran elämässään tehdä metsästysretki legendaarisille Uudenkaupungin harmaaletoille. Nykyisin alue on toki osa Selkämeren kansallispuistoa, mutta metsästäjien onneksi vesilintujen metsästäminen on alueella edelleen sallittua syksyisin Metsähallituksen luvalla. Merelliset luodot tuovat todella autenttisen tunnelman ja vesilintujen lisäksi myös jänisten metsästys on mahdollista. Metsästysalueen pinta-ala on kooltaan 2 824 hehtaaria. Varjopuolena, aivan lähistöllä ei ole hyviä majoitusmahdollisuuksia, joten pidemmillä retkillä saattaa metsästysalueelle siirtymiseen mennä aikaa.

Lohikoski-Likastenperän alue Sulkavan ja Savonlinnan rajalla

Metsähallituksen kaakkoisin lupametsästysalue on Lohikoski-Likastenperän alue. Se onkin luonnollinen valinta Kaakkois-Suomessa majaansa pitäville metsästäjille. Alueen maasto on todella monipuolista, sillä siellä on kumpuja, mäkiä, kallioita ja hyvin jyrkkiäkin kohtia. Vesistöä riittää, sillä tällä alueella on lampia, jokia, puroja ja myös järviä. Monet eivät mielellään tarvo suolla ja onkin metsästäjän kannalta hyvä, että tällä alueella niitä ei juuri ole. Yleisimpiä saaliseläimiä tällä alueella ovat teeret ja pyyt. On huomattavaa, että metsästysalue sisältää Lohikosken luonnonsuojelualueen, jossa metsästäminen on rajoitettua, joten metsästäjän täytyy olla asian suhteen tarkkana.

Kanalintujen ja vesilintujen lisäksi alueelta voi metsästää myös jäniksiä. Alue on suuri, sillä sen pinta-ala on 5 385 hehtaaria. Lohikoski-Likastenperän metsästysalueen lähellä on monia vuokramökkejä, joissa metsästysretkeläiset voivat iltaisin ja välipäivinä rentoutua muun muassa saunomisen merkeissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *