Kaurispukin kevätpyynti

 
Metsäkauriskannat  ovat viime vuosi kymmeninä kasvaneet merkittävästi ja muutamia vuosia vapaana ollut keväinen pukkijahti on tuonut metsästäjille toivottua kauden jatkumista. Uroskauriin eli tuttavallisemmin kaurispukin metsästys on keväisin sallittua 16.5-15.6. Metsästys tapahtuu käytännössä kyttäämällä kaurista sen kulkemilla reiteillä/ruokintapaikoilla, hiipimällä kauriin luokse tai houkuttelemalla se luokse houkuttelupillin avustuksella.
Ennen keväiseen jahtiin lähtemistä on hyvä hankkia perustietoa kauriin elintavoista. Metsäkauris on Suomen pienin hirvieläin ja se on luonteeltaan hyvinkin varovainen ja viekas eläin. Kauriilla on muista eläimistä poiketen hyvinkin erikoinen yhteisöjärjestelmä joka keskittyy lähinnä kaurispukkien reviireihin.  Urospukkien reviirien rajat ovat hyvinkin selkeät eikä vieraalla pukilla ole asiaa toisen reviirille. Naaraiden liikkuminen on vapaampaa ja samalla alueella saattaa olla useita naaraiden reviirejä päällekkäin.
Keväällä pukit alkavat vallata reviirejään ja merkitä niitä kelomalla puita, kaivamalla kuoppia ja virtsaamalla näiden läheisyyteen. Näin se levittää omaa hajuaan ympäristöön je kertoo kuka omistaa kyseisen reviirin. Mikäli kaurispukille tapahtuu kevään aikana jotain, vallataan reviiri hyvin nopeasti toisten pukkien toimesta.
Kaurista saa metsästää suomessa sekä kiväärillä että haulikolla. Kivääri on monesti järkevämpi vaihtoehto jahtiin, kunhan luodin lentorata otetaan huomioon. Joissakin paikoissa kumminkin haulikko on turvallisempi, mutta tämä vaatii hieman enemmän haastetta, sillä kauris on saatava hyvinkin lähelle metsästäjää.

Hiivintämetsästys

Hiivintämetsästys on yksi jännittävimpiä tapoja metsästää kaurispukkia. Se soveltuu hyvin yksinäiselle aktiivisille metsästäjälle joka on valmis tekemään työtä saaliinsa eteen. Se on erittäin suosittu jahtitapa Manner-euroopassa, mutta on myös löytänyt tiensä Suomalaisten metsästäjien tapohin. Hiivintäjahti vaatii tarkkaa paikkatietämystä, lajin elintapojen tuntemista ja ennenkaikkea sitkeyttä. Esityöt ovat tässä jahtimuodossa tärkeässä roolissa ja kauriiden ruokailupaikkoja sekä liikkumisia kannattaakin aloittaa seuraamaan jo hyvissä ajoin ennen pukkijahdin alkamista. Kun jahti viimein käynnistyy kannattaa oletettuun kaurismaastoon lähteä aamu tai ilta-hämärässä jolloin eläin on aktiivinen ja helposti löydettävissä. Liikkuminen tulee suorittaa erityistä varovaisuutta noudattaen ja kulkureitti tulee ehdottomasti valita niin ettei tuuli vie ihmisen hajua kauriiden nenään.  Kauris on hyvinkin nopea ja herkkä liikkeissään ja pienikin rasahdus saattaa saada sen vaihtamaan maastoa. Kun kauriit on tavoitettu, tulee päätökset tehdä nopeasti. Tärkein tehtävä on tunnistaa ammuttavaksi kelpaava pukki ja tehdä huolellinen päätös siitä onko kyseisen yksilön ampuminen  kannan kannalta järkevää. Mikäli et ole tästä varma, jätä mielummin ampumatta.

Houkuttelupyynti

Toinen erittäin jännittävä keväinen jahtimuoto on kauriin houkuttelupyynti.

Puristettava Buttolo on yksi suosituimpia ja helppokäyttöisimpiä kaurispillejä
Houkuttelupyynti voi tapahtua kyttäys ja hiivintäjahdin yhteydessä, mutta sitä voi harrastaa myös erikseen. Houkuttelupyynti vaatii onnistuakseen tarkkaa naamioitumista, sitkeyttä ja asiaan kuuluvat houkuttelupillit. Pillivaihtoehtoja on sadellut markkinoille viimeaikoina lukuisia ja sen itselle sopivan pillin löytää parhaiten kokeilemalla. Houkuttelupyyntiin on tullut lisäksi myös erilaiset hajustimet, joiden toimivuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta niiden käyttö pillien apuna tuskin haittaa ketään. Houkuttelupyynnin suuria etuja ovat että eläintä pystyy tarkkailla useasti pitemmän aikaa rauhassa ja miettiä tarkasti onko kyseinen eläin sopiva ammuttavaksi, voi onko järkevämpää jättää ampumatta.

Kyttäyspyynti

Kyttäyskopin voi ostaa valmiina tai tehdä halutessaan myös itse
Kauriiden kyttäyspyynti onnistuu joko kauriiden kulkemilla reiteillä, itsetehdyillä ruokintapaikoilla tai niiden luonnollisilla ruokailualueilla, kuten apilapelloilla. Kauriit liikkuvat näillä aamu ja iltahämärässä ja metsästäjän tuleekin olla kohteessa jo hyvissä ajoin ennen tätä. Paikkaa valitessa pitää jälleen ottaa tuulen suunta huomioon ja naamioituminen tehdä huolella. Moni mieltää kyttäysjahdin helpoksi ja laiskaksi tavaksi hankkia pakastimeen täytettä, jolloin kopissa voi ottaa vaikka torkut tai valita puihelimestaan auki suomalainen netticasino ja hyödyntää sieltä odotellessa ilmaiskierrokset. Hyvin toteutettuna kyttäyspyynti on jännittävää ja aikaavievää.  Onnistunut kyttäysjahtikin vaatii  tarkkaa paikka- ja lajituntemusta  ja tässäkin jahtimuodossa on hyvää se että eläintä on mahdollisuus tarkkailla pitemmän aikaa rauhassa ja tehdä päätös ampumisesta huolella.

3 thoughts on “Kaurispukin kevätpyynti

  1. Kimmo Paaso says:

    Unohdit kertoa, että kaurista saa metsästää myös jousipyssyllä. Tällaisen sivun ylläpitäjän pitäisi kyllä se tietää, muuten menee uskottavuus. Kuten jo osittain meni: jousimetsästys on ruutiaseilla tehtävään metsästykseen verrattuna vaativampaa ja kiehtovampaa yhä useamman mielestä, ja kun jousimetsästys kokonaan unohdetaan puhuttaessa riistasta, joka juurikin jousiaseelle on täydellinen, niin silloin ei voi odottaa muuta kuin pettymystä ja tällaista palautetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *