Jump to content
samppa919

Sorsastus

Recommended Posts

Näin paremmaksi tehdä ihan oman topicin aiheeseen liittyen. Olisihan tuo äänestystopic ollut, mutta se ei mielestäni käynyt niin hyvin niin teinpä nyt tämmöisen.Elikkäs. Sorsakausi lähenee. Ensi viikolla pitäisi jo suunnata metsälle. Eilen käytiin kaverin kanssa tekemässä vähän enemmän meidän "sorsalaavua" kyllähän tuo nyt jo ihan hyvällä mallilla alkaa olla ja ihan mukavahan tuolla oli istuskella. Eilen nähtiin vielä ennätysmäärä sorsia tältä vuodelta kerralla tuossa meidän syöttöpisteellä. Siinä 40 kieppeillä lähti heinureita. Eivät kovin säikkyjä vielä ainakaan olleet kun laskeentuivat vain jonkun parinsadan metrin päähän meistä. Saattaapi olla, että ei ensi viikon loppupuolella ole yhtä kesyjä.  8)Elikkäs topicin ideahan on, että tänne kaikki sorsastukseen liittyvä. Kuvia/havaintoja/yleistä juttua sorsastukseen liittyen, mitä vaan mieleen juolahtaa!Itse taidan käydä nyt katsomassa vieläkö on jyviä ja voisipas jonkun kuvankin samalla räpsäistä.Edit. kameraa en löytänyt. joten en saanut nyt otettua kuvia. Näkyhän noita jyviä olevan, mutta sorsia ei nyt näkynyt.-Arska_1

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sorsastusta kovasti odotellessa pienellä järvellä ruokinta päällä jo keväästä. Taas pari viikkoa sitten tuli aloitettua uudestaan. Eilisen perusteella lintujen määrä ihan kiitettävä, jos vain pyysyyvät aloillaan aloitukseen saakkaa. Haapanaa, Heinuri ja tavia sinne 100-150 linnun väliin. Toinen kesä ja syksy vasta ruokinnalla mutta nyt ei ole lauttoja käytetty vaan kylvetty jyvät matalaan veteen ja heinätupsuihin tuntuu toimivan paremmin. Jyvää häviää sellainen 100-120 litraa per kaksi päivää tai enempää ei kerralla ole vietykään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

sorsastus lähenee alkuaan ja patruunoita meil on s&b steel shot 32g ja hubertus zinc specialia 30g jos oikein muistan. tarkotuksena on kierrellä läheisiä lampia mutta kuvia ei käytetä : (    ehkä pari lyjyä mukaan jos jotain haitta eläimiä näkyy. ei kehtais oikeen sinkillä ampua jotain varista.toivon tässä pääseväni alotukseen jolloin sorsat eivät ole kovin arkoja.  ajattelin ens vuona tehä ruokinta laudan lammelle jos tänävuonna ei sorsia näy

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eilen viimeinen ruokinta ennen aloitusta ja samalla passikojun rakennus. Nyt oli videokamera mukana, että saa edes pienen todisteen siitä, että lintuja oli ainakin ennen aloitusta, koska nehän häviää kuin pieru saharaan ensimmäisten paukkujen jälkeen. Laskin tuossa kameran kuvasta paljoko isoimmassa parvessa oli lintua, pääsin lukuun noin 130 kpl :P ... pienempiä parveja lisäksi, joten äkkiä ensimmäiset muuttoparvet huomenna saa liikenteeseen kun hiukan paukuttaa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ohan noita sorsia siellä ainakin. :PEilen itse näin +20 parven lähtevän tuosta meidän ruokintapisteestä ja veli sanoi nähneensä tänään 40 parven. Että onhan noita vielä täällä joku. Itse taidan vasta iltalennolle keretä tuollon 20 pv. saapa nähdä onko mitään enää sitten. Lauantaina ainakin haavakoita lähdettävä etsimään.. viime vuonna tuli näinkin aika monta paistia.. -Arska_1

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mitenkäs on sorsia tippunut alotuksesta? Itse en päässyt koulun takia, tai olishan sitä päässy kun olis vaan ottanu "omaa lomaa"  :P itselllä olis käydä nyt iltalennolla kiertelemässä jos siellä jotain sattuisi olemaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jahas kova rypistys takana, niin kuin arvelinkin isot sinuriparvet painuivat muille maille ennen kuin laukaustakaan oli ammuttu. Kuitenkin mukava päivä kaiken kaikkiaan kolmeen mieheen 35 lintua, joten paistia pääsee jokainen tekemään. Saalislajeja löytyy niin tavia, telkkää, haapanaa, lapasorsaa ja jopa muutama sinikko eksyi iltalennolla haulisuihkun eteen. Tästä onkin hyvä siirtyä pikku hiljaa peltosorsastuksen pariin. Ps. Vielä kun joku keksis miten sorsaa pitäs ampua, että sitä ei tarttei veteen enää neljää kertaa paikkoa... :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hyvinhän lintua on muillakin lentänyt. Tänään nuorempi veljes menee testaamaan, joko lintua taas lentäisi. Itsellä menee Maanantaille ennen kuin seuraavan kerran pääsee jahtiin mutta sitten onkin kaksi viikkoa varattu pelkälle jahdille :) ja hirvikoiran koulutukselle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ite ammuin yhen tavin ja pari ohitte. :P Iltalennolla näky, joku kymmenkunta parvee, ja lisäksi yksittäisiä lintuja.Aivan siis paljo oli iltalennolla lintuja, mutta ei tullu ammuttua. Täytyy nyt sitten kattoa, koska sitä lähteepi seuraavan kerran.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joo äsken tultiin pois iltalennolta. Veli ampui yhen heinurin itellä jäi vaan tähtäämiseks ja miettimiseks ammunko vai enkö ammu..  ::) oli vähä koivun oksia edessä kun 3 heinuria kaarto ohite. Varmistinta puotin jo pois ja oli hilkul etten ampunut, mutta ei tullut sit kuitenkaan liipasimesta vedettyä.-Arska_1

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pari iltalentoa on tullut istuttua lahen rannalla. Saaliina 2 tavia,1 sorsa ja 1 sepelkyyhky.Alotuspäivänä oli lintuja kohtuulisesti kunnes tulivat nämä puoliautomaattiaseiset kahelit.  :(Miehet etenivät kaislikkoja kahlaamalla ja kun lähti muutama sorsa he ampuivat makasiinit tyhjiksi.Joskus kuului yli 10 laukausta putkeen eli niillä ei ollut rajoittimia.Käytiin kahtomassa kaislikkoja niin löyty lyijypanosten hylsyjä ja kuollut haapana.Onneksi nyt ei enää oo näitä tyyppejä mehtästämässä niin pääsee rauhassa kuvastamaan.Reilusti yli puolet sorsista lähti muutolle tai muille vesille kun oli harvinaisen kiivas aloitus.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Velipoika teki hyvän reissun parin kaverin kanssa viiikonloppuna, 4 lintua per mies. Itse taas tänään iltalennolle ensimmäisen kerran peltosorsia katsomaan. Puinnit nyt niin aluillaan joten tulos nolla. Parhaat ajat tosin parin kolmen viikon päästä aina lumien tuloon asti. Huomenna järven rantoja porkkaamaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eilen parin tunnin kahlailu testatessa uusia kahluuhousuja hyvin toimii, vesi pysyy ulkona, hiki sisällä. Tuloksena yksi laukaus yksi sinikko. Lintuja näkyi kuitenkin melko mukavasti, olivat vain todella arkoja. Paitsi tämä sinikko, joka laski 15m ohi ja lähti selän takaa mutta ei karannut tällä kertaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tänään taas iltalennolla, aika heikoksi sorsien osalta mennyt näkyi vaan kymmenkunta lintua. Jännitystä aiheutti kuitenkin noin 40 Hanhen parvi, joita ei tällä kyseisellä jahtipaikalla ole näkynyt koko 15 vuotisen jahtiuran aikana. Jostakin niitä nyt ilmestyi ja ne päätti vetää laskuun, lähimmillään pyörähtivät noin 100m päästä passikojusta ja laskeutuivat lopulta noin 500m päähän. Nopea päätös, että täytyyhän niitä koittaa ja hämärässä ja pienessä vesisateessa pääsin noin 80m päähän kanootilla lipuen mutta siinä vaiheessa lintujen hermot petti ja matka jatkui... 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Viime lauantaina tuli oltua isukin kanssa sorsia jahtailemassa tuolla Keski-Suomessa, sää oli tuollainen "tuhnu" joten ei parhaat olosuhteet, mutta silti saaliiksi 2 heinuria. Lintuja näkyi kohtuullisesti, mutta suurin osa lenteli aika kaukaa meidän passistapaikasta. Taisi olla ainut kerta tälle kaudelle, kun sorsien perään ehti lähteä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Alotuspäivänä oli lintuja kohtuulisesti kunnes tulivat nämä puoliautomaattiaseiset kahelit.  :(
Miehet etenivät kaislikkoja kahlaamalla ja kun lähti muutama sorsa he ampuivat makasiinit tyhjiksi.
Joskus kuului yli 10 laukausta putkeen eli niillä ei ollut rajoittimia.
Käytiin kahtomassa kaislikkoja niin löyty lyijypanosten hylsyjä ja kuollut haapana.

Ei muuta kuin ilmoitusta metästysseuraan tai poliisille. Jos ei muuta, niin jospa tulisivat vuoden päästä valvomaan aloitusta.Tuommoiset räkänokkarambot pilaavat äkkiä koko harrastuksen maineen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Edellinen sisältösi on palautettu.   Poista sisältö

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×
×
  • Luo uusi...