Jump to content
admin1542824358

Pienpetosaaliit

Recommended Posts

Hieno homma! :) Onpas yksi pesärosvo vähemmän! On sitä tullut käytyä haaskalta kettuja lahtaamassa, pienellä kaveriporukalla 2 ollaan saatu jo, asiaa auttaisi jos lumi tulisi maahan. Samalla kartoittanut luolastoja, ja tiedossa 2 latokoloa, 3 maapesää ja 1 kolo vanhassa tervahaudassa! Koiran kun vielä saisin lainalle niin pääsisi katsomaan asukkeja!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

Melkein kaikki vapaapäivät on vietetty nyt marraskuun puolesta välistä lähtien kettujahdissa ja saalistakin on saatu aina välillä. Viime viikonloppuna tuli kolme kettua joista itse pääsin yhden ampumaan. Pienellä mutta tehokkaalla porukalla on jahdattu ja noin tusinan verran kettuja on joutunut turkkinsa luovuttamaan. Alkaa pehmeää lunta olla sen verran paljon että on saanut alkaa harrastaa kaivuuhommia. Kaksi viime viikonloppuna ammutuista ketuista ajettiin putkikoiralla ulos. Itse ampumaani kettua ammuin ensin ohi kun se lähti reijästä, mutta pääsin ottamaan siitä vajaan tunnin kuluttua revanssin kun laitettiin ajokoira perään. Toisella kerralla en enää erehtynyt ja kettu päätyi nahkurin orsille.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

Eilen olin pillittämässä pyytä pienessä kuusikossa erään joen varrella, aikani kun pillitin niin minkkihän sieltä tuli, ammuin pienoiskiväärillä kerran, se kyllä osui mutta minkki jatkoi matkaansa vielä. seuraavalla kerralla haulikko mukaan ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Edellinen sisältösi on palautettu.   Poista sisältö

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×
×
  • Luo uusi...