Jump to content
jefferson

Sikamaista tuohua

Recommended Posts

Viikko alkaa raksuttaa puolta väliä kun ajelen eräästä palaverista työpaikalle. Rauhallisen ajelun keskeyttää puhelimen pirinä ja katson, että pomohan siellä soittelee. Ajattelen asian koskevan juuri päättynyttä palaveri ja vastaan puhelimeen. Hetken tarinoinnin jälkeen asia selviää ja oma suu vääntyy hymyyn. Johtajalla oli parin viikon päästä tarkoitus lähteä Viroon sikajahtiin ja pari paikkaa olisi vielä auki, kysymys oli että kiinnostaisiko minua moinen reissu. Vastausta tuohon kysymykseen ei tarvinnut mietiskellä kahta sekuntiakaan, kun täräytin vastauksen että kyllähän se passaa. Samalla sain tehtäväksi pyytää vielä yhden asiakkaan reissulle mukaan ja sekin tehtävä oli suoritettu yhdellä puhelulla.Seuraavat pari viikkoa oli yhtä tulisilla hiilillä oloa kun reissuun lähtöä odoteltiin.  Tänä aikana piti järjestellä kuntoon asepassit ja oma passi. Nuo toimenpiteet sujuivat joutuisasti ja viranomaisten puolelta toiminta oli esimerkillisen nopeaa. Niinpä lupa-asiat olivat nopeasti kunnossa ja valmistautuminen jahtiin saattoi alkaa.Lähtö tuli suoritettua Torstain ja Perjantain välisenä yönä siirtymisellä kohti Helsingin satamaa, jonne jahti seurue kokoontuisi ja siitä matkaa jatkettaisiin hiukan vähemmillä autoilla. Matkan teko oli hiukan tuskaista, koska ajamaan piti lähteä jo kolmen aikaan yöllä ja jostain syystä ei montaa sekuntia ennen sitä saanut nukuttua mutta Helsinkiin saavuttiin lopulta kaverin kanssa ehjin nahoin.Satamassa vaihdettiin pikaisesti seurueen kanssa kuulumiset, meitä oli mukana kuusi jahtimiestä ja yksi nuori metsästäjän alku ottamassa oppia. Tavarat nostettiin pariin autoon ja merimatka Viroon saattoi alkaa. Tarkoituksena oli vielä Perjantai-iltana mennä sikajahtiin, joten aikainen ennen kahtatoista lähtevä lautta oli kyytimme tällä kertaa. Viron puolelle saavuimme puolen päivän jälkeen ja ensimmäisenä etappina oli pienen nestetäydennyksen haku saunajuomien merkeissä ja samalla pientä purtavaa jahtipäiville, joita tulisi olemaan siis kyseinen perjantai-ilta ja lauantaipäivä, sunnuntai oli varattu kokonaan paluumatkaan. Ostokset saatiin tehtyä nopeasti ja siirtyminen jahtimaaston alkoi, matkaa oli vielä reilut 150km, joten siinä vierähtikin Viron talvisilla teillä ihan mukava tovi.Jahtimaastoon saavuttiin hiukan kolmen jälkeen. Opas olikin odottamassa meitä ja kertoili samalla kyseisen päivänjahdista kun olivat olleet ilvestä kaatamassa, yksi oli saatu nurin. Toinen oli jäänyt mottiin ja sitä olisi tarkoitus jahdata seuraavana päivänä mutta sitä ennen oli vuorossa ensimmäinen iltapassi villisikaa kytäten.Paikalle saapumisen jälkeen ja oppaan kanssa kuulumiset vaihdettua tulee ripeä komennus laittaa jahtivermeet päälle ja komento autoon nouse. Tällä tavoin siirtyminen passi paikoille alkaa. Jahtimaastoa onkin reilusti, sillä alueella on kokoa yli 30000 hehtaaria, kyllä siinä sopii sika poikineen juoksemaan. Automatka sujuu nopeasti tarinoiden mehtuu tapahtumista. Itselle reissu oli ensimmäinen Viron puolelle, suorastaan hukutan oppaan kysymyksiin paikallisesta jahdista ja sen muodoista.  Puolen tunnin ajelun jälkeen saavumme lähelle ensimmäistä kyttäystornia. Opas pysäyttää auto noin 300m päähän kyttäystornista ja sanoo etupenkillä olevalle kaverille, että tavarat kantoon ja mukaan. Tarkoituksena oli hiipiä ruokintapaikalle ja tarkistaa ettei siellä jo valmiiksi ollut sikoja. Itse jään odottelemaan autolle oppaan paluuta ja siirtymistä omalle passitornille. Aikaa kuitenkin kuluu yllättävän pitkään ja niinpä hipsin varovasti tien mutkaan mistä näkee tornille ja ruokintapaikalle. Samalla selviää syy passiin menon pitkää kestoon, miehet menevät konttaamalla eteenpäin ja ruokintapaikalla on lauma villisikoja. Jännitän jahtitoverin puolesta kun hän hiipii ampumapaikalle, tähtäys tuntuu kestävän ikuisuuden mutta lopulta laukaus kajahtaa ja siat sinkoavat metsään. Opas viittoilee minutkin paikalle ja toteaa samalla, että kyllä sikaan osui kun se jäi pyörimään ruokintapaikalle, mutta vielä sai jostain voimia siirtyä metsän puolelle. Sian perään lähdetään vasta iltakyttäyksen jälkeen, niinpä kaveri siirtyy torniin ja jää kyttäämään. Syy siihen miksi laukausta ei heti kuulunut oli se että kohteena ollut karju liikkui koko ajan pienempien seassa eikä vapaata tilaa meinannut löytyä millään mutta lopulta laukaus lähti ja tulos selviää hiukan myöhemmin.Kello riensi jo kuitenkin vauhdilla eteenpäin ja pitihän minunkin päästä torniin istumaan. Lähdimme nopeasti eteenpäin ja oma torni oli noin kolmen kilometrin päässä edellisestä tornista. Kyttäys tunnelmaa nosti kovasti jo nähdyt siat, sillä kaiken kaikkiaan ensimmäisellä paikalla oli ollut yli 10 sikaa. Toivoin hartaasti mielessä, että jokin erehtyisi minunkin paikalle. Nopeasti saavuimme minun passiin ja totesin sen olevan vanhalle tien pohjalle rakennuttu ruokintapaikka. Ampumamatka olisi noin 50m, joka sopi nopeasti hämäränevässä illassa. Sovimme oppaan kanssa, että hän tulisi hakemaan minut pois noin kahdeksan aikaan, jolloin ei mitään enää näkisikään. Nousin torniin ja avasin luukun ruokintapaikalle päin ja samalla totesin miten hirvittävästi sitä oli poljettu, joten sikojakin täytyy olla ihan mukavasti. Ensimmäiset pari tuntia oli täysin hiljaista, eivät edes pikkulinnut käyneet syömässä maassa olevia jyviä. Niinpä laittelin mehtuu tovereille viestiä oliko heidän paikoillaan tapahtunut mitään. Tyhjää tuntui olevan jokaisella yhdellä paikalla sentään kauris käynyt ruokailemassa mutta sekin oli jo poistunut paikalta. Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtyä kun huomasin kännykkää tulleen viesti, ensimmäinen kaatoilmoitus ja piakkoin toiselta passipaikalta tuli myös tietoa kaadetusta villisiasta. Tämäpäs alkaa lupaavasti kolme tapahtumaa, josta kaksi varmaa kaatoa. Ilta jatkui eteenpäin ja noin puoli kahdeksan aikaa huomaan ruokintapaikalla liikettä, nopea vilahdus tien yli. Tekevätkö silmät tepposia vai mitä? Kohta samasta suunnasta puiden runkojen välistä nousee tielle SIKA. Nostan asetta ampuma asentoon ja samassa sika painuu takaisin tureikkoon. Kiroan mielessäni olinkin tehnyt jonkin varomattoman liikkeen, joka karkotti sian pois. Omasta mielestäni oli varovainen ja niinpä jatkoin kytistämistä. Ase oli tällä kertaa valmiina kun aivan hämärän ja pimeän rajamailla, lähellä pois hakuaikaa näen jälleen kahden sian lähestyvän metsiköstä tieuraa. Katson sikojen olevan melko samankokoisia mutta melko pieniä kuitenkin, joten on turvallista ampua kun ne kohdalle tulee. Olen valmiina ensimmäinen sika astuu tieuralle, painan liipaisinta, kuula lähtee matkaan ja vielä nopea toinen laukaus perään, koska ensimmäisellä ei tunnu olevan vaikutusta. Siat hävisivät tureikkoon ja odotus alkaa vapisevin sormin viestiä näpytellen että sikaa on ammuttu ja se juoksi metsään. Kädet tärisee kuin horkka tautisella, kiitän samalla onnea että en ole tupakkamies, koska sätkän sytyttäminen ei siinä tärinässä onnistuisi kun adrenaliini purkautuu. Alkaa pitkä odotus, jotta opas tulisi paikalle vaikka sovittuun hakuaikaan ei ollut viittä minuuttia enempää. Pian auto kurvaa kyttäyspaikalle. Hyvin suomea osaava opas on hymyssä suin ja tuumii että ammuit sitten ensimmäisen sikasi. Minä siihen nopeasti vastaamaan että ammuttu on mutta saannista en niinkään varma. Autosta löytyy nopeasti taskulamppu ja niinpä suuntaamme ampumapaikalle. Helpotuksen huokaus tulee rinnasta kun lampun valossa näen penkassa olevan verimäärän, osuman täytyy olla hyvä, opas nousee penkalle ja samassa onnittelee että hyvä osuma sika köllöttää tuossa 20m päässä ja näin kaatoryyppy pullo nousee omasta taskusta ja opas laittaa havua lakkiin. Voin sanoa että tuossa vaiheessa oli suhteellisen tyytyväinen jahtimies. Suolistamme sian nopeasti ja nostamme sen auton kyytiin. Sika oli puolitoistavuotias naaras, juurikin sopiva kaadettavaksi ja lihoista tulisi makoisaa paistia. Saman tien matkamme jatkuu ensimmäisen kaverin noutoon ja samalla olisi tarkoitus katsoa minne hänen ampumansa sika on juossut. Saavumme paikalle ja lähdemme porukalla ampumakohtaan. Maasta löytyy vain pieniä veritäpliä ja kilin aatokset alkavat hiipiä porukan mieleen. Siirrymme metsä puoleen ja sieltä verta ei löydy juuri sen enempää, tippa siellä toinen täällä, noin 30m pellon reunasta polku haaraantuu ja siitä ei erota oikein minnekä päin sika on juossut. Niinpä minä jään odottelemaan kun opas ja kaveri jatkavat jäljitystä. Hetken kuluttua he palaavat ja tuumivat että verijälki siinä suunnassa loppui aivan kokonaan. Seuraavana on vuorossa toinen polku eikä aikaakaan kun rupeaa kuuluumaan, että nyt alkaa olla verta reilusti ja sikakin köllöttää kuolleena vain yhteensä 80m päässä ampumapaikasta. Näin ilta päättyy onnistuneisiin tunnelmiin. Kaikki ammutut siat ovat löytyneet ja paluumatkalla majapaikalle autot täyttää iloinen puheen sorina, jota kestää vielä pitkälle yöhön ruokailun ja saunomisen merkeissä. Näin ensimmäinen iltapassi päättyi onnistuneesti neljän villisian kaatoon, joista kolme oli karjuja ja yksi naaras.Seuraavana aamuna herätys on yhdeksän maissa jolloin siirryttiin aamupalalle ja suunnittelemaan päiväjahti ilveksen pyynnin merkeissä paikallisten apuna. Aiemmin aamulla paikallisista pari nuorta kaveria oli kiertänyt yhden ilveksen lenkkiin ja meidän lisäksi porukkaa oli kertynyt paikalle noin kymmenkunta. Jahtiväen kokoonnuttua paikalle jaoimme passi ja samalla saimme ohjeet myös villisian ampumiseen, jos sellaisia näkyisi. Alkaakin pitkä passi kunne noin kolmen tunnin kuluttua paukahtaa laukaus ja heti perään toinen. Noin kolmensadan metrin päästä löytyy onnellinen ilveksen kaataja, ilves oli juossut suoraan passiin aiemmin ajettua moottorikelkan uraa. Tästä siirrymme kenttälounaalle ja ruokailemme nuotion ääressä kaikessa rauhassa, kun kello alkaa lähestyä kolmea, alkaa jako taas oppaiden mukaan kaksi miestä per auto. Tällä kertaa oppaaksi lähtee täysin ummikko virolainen, joka ei osaa suomea kuin muutaman sanan ja englantia ei sitäkään vähää. Kupletin juoni on kuitenkin sama kuin edellisenä iltana mies torniin ja sikaa odottamaan. Tällä kertaa passipaikka on hakkuuaukon keskellä, josta näkee hyvin kaikkiin suuntiin ja urat aukolla olevassa lumessa kertovat sikojen liikkeistä aiempina öinä. Opas näyttää kellosta että hän tulee taas kahdeksan aikaan noukkimaan passimiehen pois.Kiipeän taas torniin ja lataan tuplaluodikon valmiiksi, odotus alkaa. Tällä kertaa virikkeitä passimiehen iltapäivään tarjoaa ruokintapaikalla kiikkuvat pikkulinnut, jotka ei tunnu maailman menosta välittävän tuon taivaallista. Itsekin alan torkkua unen rajamailla kun viiden jälkeen huomaan silmäkulmasta liikettä. Olotila terästäytyy välittömästi ja katse tarkentuu taimikkoon ruokintapaikan kupeessa, hetkessä saan silmiini neljä kaurista, jotka lähestyvät ruokintapaikkaa. Yhtäkkiä kauriit varovat jotakin ja kaikkoavat metsään yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin ja pikku hiljaa tintit palaavat jatkamaan keskeytynyttä ruokailuaan. Tämän jälkeen lähettelen viestiä muille havainnostani ja kyselen samalla kuulumisia, olipahan edes jotakin virikettä mikä piti valveilla.  Muualla ei tapahtumia vielä ollut joten kyttäys jatkuu. Seitsemän maissa kännykkään paukahtaa viesti ensimmäisestä kaadosta, iso karju nurin mitaliluokkaa. Lopultakin viron jahdeissa aiemmin käynyttä konkaria onnisti, tuttu joka on käynyt virossa 90-luvulta saakka, sai kaadettua ensimmäisen karjunsa. Itsellä odottaminen jatkuu taas, ilta alkaa pimetä ja melkein tasan kahdeksalta alkaa metsänreuna elää. Ruokintapaikalle jolkottaa kolme aivan samankokoista sikaa perättäin, mistään välittämättä ne kävelevät ruokintapaikalle ja alkavat syödä äänekkäästi. Itsellä jännitys nousee taas huippuunsa, ase nousee luukulle varovaisesti ja alan etsiä sikaa punapisteen taakse. Pelko oppaan saapumisesta juuri tässä vaiheessa pakottaa toimimaan nopeasti, koitan etsiä hiukan sivussa olevaa sikaa jyvälle juuri kun saan sen kohdille se kääntyy suoraan päin ja ampumatilaisuus hukkuu. Syömisen äänet kaikuvat koppiin asti mutta sika vain pitää nuppinsa minua kohti kohtia. Tuskaisia sekunteja kuluu mutta lopulta ehkä minuutin parin kuluttua sika kääntyy hiukan kyljittäin, laukaus kohti. Siat ottavat hirmuisen kiihdytyksen kohti metsän reunaa kaksi hiukan sivussa ollutta omia jälkiä takaisin päin ja se jota ammuin viistottain kohti ampuma koppia. Nopeasti aseen siirto toiseen luukkuun ja uusi laukaus kohti sikaa, samassa se häviää taimikon sekaan. Taas alkoi sama käsien tärinä kuin edellisenä iltana ja riemun sekaisin tuntein odottamaan oppaan saapumista.Opas ajaakin pian paikalle ja alkaa mielenkiintoinen selitys episodi kun koetan selvittää oppaalle, joka ei siis suomea tai englantia ymmärrä, että sikaa on ammuttu ja se juoksi metsään. Pääsemme lopulta yhteisymmärrykseen mitä on tapahtunut ja autosta kaivetaan lamppu esille ja mennään ampumapaikalle. Heti ampumapaikalta löytyy reilusti verta. Polun reunat mitä sika juoksi, on reunustettu verivanalla, joka jatkuu noin 50m päähän missä sika köllöttää hengettömänä. On aika taas suorittaa perinteinen kaatoryyppy ja siihen päälle havu hattuun kohti nylkyvajaa. Tämäkin oli taas samanlainen naaras kuin edellisenä päivä, joten paistia luvassa. Saavumme majalle viimeisenä ja alkaa kuulumisien vaihto eiliseen tapaan. Jahti viikonloppu oli huipentunut tänä viikonloppuna aivan upeasti myös toisena iltana tuli neljä kaatoa, joista taas kolme karjua ja yksi naaras. Tästä ilta jatkui aina aamuun asti tarinoiden porukassa ja kaatoryyppyjä aina väliin ottaessa. Samalla keiteltiin myös trofeet karjujen hampaista niille, jotka niitä saivat. Naaras siat lähtivät auton suksiboksissa kohti suomen maata, karjut jäivät paikallisille jotka myivät ne eteenpäin teurastamolle. Kaiken kaikkiaan reissu oli mitä ikimuistoisin. Kaikki kolme ensi kertalaista saivat ensimmäisen sika kaatonsa ja muutenkin Tapio oli oikein antelias, toivottavasti vielä joskus pääsee matkaan uudestaan. sikaa.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Edellinen sisältösi on palautettu.   Poista sisältö

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×
×
  • Luo uusi...