Jump to content
Guest Guest

Kokemuksia Dreeveistä

Recommended Posts

Guest Guest

Tervehdys metsänväki!Olen itse laittanut ensimmäisen dreeverin neljän suomenajokoiran, yhden pystykorvan ja parin sekarotuisen koiran jälkeen. Tämä "duraselpupu" on nyt noin 1,5 v ja tuntuu, ettei virta lopu ollenkaan. Viime viikonloppunakin oli perjantaina "pekkaspäivä" ja tietysti mettällä oltiin. Ylösotto kesti liki tunnin ja ajo noin 90 min. ennen kuin otin koiran kiinni tieltä. Lauantaina piti aamulla lähteä jo 06.30 lenkille kun tuli pojalla aika pitkäksi ja alkoi repimään isäntää pyjaman lahkeesta. Aamuhämärissä klo 8 sitten mettään ja nuotio palamaan. Koira häipy heti hakemaan, kävi nuotiolla vajaan tunnin kuluttua hakemassa minut mukaan. Siirryin pari sataa metriä metsä tietä toiseen suuntaan ja sieltähän ne yöjäljet löyty. Haku kesti vielä 15 minuuttia jonka jälkeen ajo lähti. Onnistuin kaatamaan jäniksen 42 minuutin ajon jälkeen. Sunnuntaina aamulla oli omasta mielestä huono keli, tihkutti vettä ja kova tuuli rytisytti metsää. Koira täynnä taas intoa ja meinasi mennä ovesta läpi kun otin tutkapannan esiin. Metsässä haku kesti noin 50 minuuttia ja ajo 126 minuuttia. Sitten piti ottaa koira kiinni kun loppui emännän myöntämä "aamuloma". Sitten piti illalla vielä käydä 1,5 tunnin kävelylenkillä kylillä haistelemassa kaikki tolpan juuret ja moikkaamassa tuttuja koiria raitilla. Tutkan mukaan dreeveri juoksi perjantaina 11,7 km, lauantaina 10,2 km ja sunnuntaina 13,6 km. Lauantaina kaadolla nappas hanskaan kiinni kun meinasin ottaa jäniksen pois suusta ja kotona tunnin päästä hyppäs syliin pesemään naamaa ;) Ihan kaksi eri koiraa samassa paketissa. Onko teillä millaisia kokemuksia dreevereistä?   

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

Enpä oikein tiedä noista dreevereistä..Kaverilla 2v narttu eikä hommasta tule kerrassaan mitään, tietä ja peltoa vaan juoksee ei mitään mielenkiintoa metsään. Kun vie 2-3h vanhalle jäniksenjäljelle koira jäljestää semmosen 10-30m jonka jälkeen alkaa se päätön juoksenteleminen siinä isännän helmoissa, saappaat saa kyllä kiiltämään saalista ei niinkään..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

Mulla oli yksi suomenajokoira samanlainen, narttu sekin. "Syttyi" vasta lähes kolmevuotiaana ja silloin huomasi miksi metsässä ollaan. Ei kun kärsivällisyyttä ja metsässä istumista vaan. Voisitte kokeilla myös vanhemman koiran kanssa, jospa silloin hoksaisi mitä jahdissa pitäisi tehdä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Edellinen sisältösi on palautettu.   Poista sisältö

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×
×
  • Luo uusi...