Metsästys- ja retkeilytarvikkeiden hankinta verkkokaupasta

Luonnon rauhoittavasta voimasta on kirjoiteltu ja tehty tutkimuksia viimeisten vuosikymmenien aikana runsaasti. Eikä ihme, teollistuneen maailman vitsaukset ovat käyneet nykyihmisen kunnon ja mielen päälle hyökyaallon lailla, ja vastapainoa on ollut pakko löytää ympäriltä löytyvistä vaihtoehdoista. Viimeistään viimeiset koronan ryydittämät vuodet ja niiden luomat olosuhteet suorastaan pakottivat kansan ylös, ulos ja luontoon viettämään aikaa, joko aseen kanssa tai ilman.

Voisi siis sanoa, että luonto on kutsunut ja sen mukana ihmiset ovat löytäneet monenlaisia tapoja nauttia sen tuomista mahdollisuuksista. Some tulvii kuvia Kolin upeista maisemista, Norjan Lofooteista ja erämökeistä keskellä lumista Lappia. Ryhmissä jaetaan auliisti tietoa eri kohteista, joissa retkeillä ja vaeltaa, varusteista puhumattakaan.

Metsästyksen, retkeilyn, ja ylipäätään luonnossa liikkumisen suosioon ei voi olla törmäämättä myöskään nettikauppoja etsivä. Päinvastoin, valikoimaa löytyy niin suuri määrä, että heikompaa saattaa hirvittää. Toisaalta asiaa voi pohtia valoisemmalta kantilta, sillä suuri tarjonta yleensä tarkoittaa ostajan etua.

Hintakilpailu käy siis kuumana ja kaiken tasoiset metsästäjät, sekä muut eränkävijät löytävät varmasti tarpeitaan vastaavia tarvikkeita itselleen sopivaan hintaan. Kaikkea tarvitsevaa ei ostaja voi tietenkään tältäkään sivustolta löytää, joten katsotaanpa hieman muitakin vaihtoehtoja.

Maksutavat ovat uudistuneet

Perinteisten pankki- ja luottokorttimaksujen rinnalle verkkokaupoissa olaan viime vuosikymmenen aikana saatu uusia maksutapavaihtoehtoja. PayPal ja Mobilepay ovat yleistyneet kuluttajien keskuudessa niiden helppokäyttöisyyden ja kasvavan turvallisuuden myötä. Uutena tulokkaana verkkokauppoihin ovat myös tulossa maksut kryptovaluutoilla.

Kryptovaluutan hyväksymisestä maksuvälineenä on monia etuja verkkokaupoille. Kryptovaluutta, kuten Bitcoin, on digitaalinen valuutta, jonka salaustekniikoita käytetään säätelemään sen käyttöä. Se on hajautettu, mikä tarkoittaa, että sitä ei tee tai hallitse yksittäinen henkilö, yritys tai maa. Sen sijaan se luottaa monimutkaisiin matemaattisiin algoritmeihin, jotka säätelevät louhittujen Bitcoinien määrää ja kuinka niitä voidaan käyttää. Tämä takaa hallitumman inflaation ja varmistaa, että tapahtumat voidaan suorittaa ilman kolmansien osapuolien, kuten luottokorttiyhtiöiden, pankkien tai muiden rahoituslaitosten osallistumista.

Mikäli haluat oppia kryptovaluutoista lisää, esimerkiksi Cryptomeister Suomi on kattava sivusto kryptoihin liittyen. Kryptomaksut ovat välittömiä, eikä niistä aiheudu kansainvälisiä transaktiomaksuja, joten kauppiaat saavat paremman voitto-osuuden, tätä myötä myös kuluttjille voidaan tarjota edullisempaa hintaa.

Ihmiset haluavat kaiken nopeasti. Haluamme nopeita tapahtumia ja ”osta nyt” -painikkeen oletetaan toimivan kirjaimellisesti niin, että saamme tuotteen yhdellä klikkauksella kotiovelle. Haluamme tehdä ostoksemme nopeasti ja haluamme, että tuotteet toimitetaan nopeasti. Krypton käyttäminen maksuissa lyhentää tapahtumien käsittelyajan minimiin, joka hyödyttää sekä ostajaa että myyjää. Välittömät, tarkat tiedot sekä asiakkaasta että toimitusketjusta mahdollistavat tämän saumattomasti.

Ensimmäinen ulkoiluvarusteita myyvä nettikauppa hyväksyi kryptovaluutan maksuvälineenä

Myös metsästys- ja retkeilytarvikkeiden osalta ollaan siirtymässä uuteen aikakauteen maksutapojen osalta. Ensimmäisenä tähän pyrkii kyseisiä varusteita myyvä Mountains Plus. Yhtiö laajensi maksutapavalikoimaansa myös kryptovaluuttaan, tarkemmin bitcoiniin, noin kuukausi sitten. “Olemme pitäneet bitcoinia silmällä mahdollisuuksien mielessä jo noin puolisen vuotta”, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Erik Viafore. “Tietty segmentti kuluttajista omistaa kryptovaluuttaa, ja on hyvinkin kiinnostunut käyttämään sitä. Koimme tämän tarjoavan mahdollisuuden tarjota jotain myös noille kuluttajille.”

Alennuskoodit etsijän avuksi

Netin valtavan tarjonnan vuoksi alekoodeja tarjoavat sivustot auttavat retkeilijää sekä parhaiden hintojen löytämisessä, mutta samalla myös helpottavat sen päätöksen tekemistä, mistä verkkokaupasta retkeily- ja metsästysvarusteita kulloinkin olisi hyvä tehdä. Jos löydät alennuskoodin johonkin verkkokauppaan, kannattaa ostot mahdollisesti kohdistaa sinne.

Voit myös vaellella suoraan alekoodeja tarjoavalle sivustolle ja etsiä sopivia tuotteita, retkeilykauppoja sekä selata päivän parhaita tarjouksia. Sivustoissa on jonkin verran eroja siinä, kuinka helposti eri tuotteita löytyy.

Alennuksia voi löytää myös muilla tavoin, mutta paras tapa on ensin selvittää mihin ja kuinka pitkälle jalkasi kantavatkaan, jonkinlainen hahmotelma omista tavoitteista ja niiden vaatimista varusteista on hyvä tehdä, ennen kuin suuntaa netin tarviketarjonnan perään.

Tarjoustarvikkeet kaiken kansan tarpeisiin

Kuten alussa totesimme, suurin piirtein jokaiselle suomalaiselle luonnossa samoilu ja retkeily on tullut viimevuosina tutuksi. Aivan yksinkertaisimpaan retkeilyyn, muutaman tunnin päiväretkeen ei mitään erityisiä varusteita tarvitse. Jos kaapista löytyy ulkoiluun sopiva rento asu ja jonkinlaiset mukavat kävely- tai lenkkikengät, olet täysin valmis seikkailuun.

Etenkin reppuun voi olla hyvä kiinnittää huomiota, jos tulee vähänkin enemmän retkeiltyä. Yleensä päiväretkeilyynkin suunnitelluissa repuissa on huomioitu ergonomisuus ja repun edestä löytyy klipsi, joka estää olkaimien valumisen. Näin päätetyöläinenkin pystyy varmistamaan, että hyvinvointiin tähtäävä harrastus ei ainakaan enempää rasita niska-hartiaseutua. Retkitukun sivuilta löytyy hyvä kattaus valikoimaa ja edullisia tarjouksia myös lapsille.

Jos mielit yön yli retkelle, varsinkin alussa varusteiden hinta mietityttää. Yöpymiseen kun pitää jo miettiä nukkumiseen tarvittavista välineistä vähän pidemmälle vietyyn ravintoon. Ei hätää, nämäkin ovat nykyään sen verran kysyttyjä varusteita, että tarjontaa löytyy edullisilta sivustoilta. Budgetsport.fi on yksi monipuolisimmista retkeilyvarusteita myyvistä, mutta edullisista nettikaupoista. Budjetoijalle hinta-laatusuhde on aina kohdillaan ja lisäksi sivuilta löytyy erikseen ale -osasto. Retkikeittimen löydät ihan perusmarkettien tai esimerkiksi Puuilon valikoimasta. Vaativampi vaeltaja joutuu valitettavasti käyttämään hieman enemmän aikaa ja vaivaa edullisten tuotteiden etsintään. Onneksi useimmilta sivustoilta löytyy myös outlet tai ale -osio. Muussa tapauksessa kannattaa seurata kampanjaetuja, joita esimerkiksi outnorth.fi ja aiemmin mainitut alekoodisivustot tarjoavat. Näin pystyt löytämään jopa kauden tärppejä edulliseen hintaan. Outnorthilta saatat löytää myös lisäprosentteja jo alennettujen hintojen päälle. Kannattaa siis seurata aktiivisesti tarjouksia, jotta pääset nappaamaan erikoisvarusteita alehinnoin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *