Mikä tekee metsästyksestä suositun harrastuksen

Vaikka suomalaiset ovat perinteisesti olleet metsän siimeksessä viihtyvä kansa, ovat erilaiset luontoharrastukset ja ulkona liikkuminen lisääntyneet merkittävästi parin viime vuoden aikana. Yhä useampi suomalainen suuntaa luonnon helmaan vapaa-ajallaan. Metsästyksen suosio on kasvanut tasaisesti viime vuosien aikana, eikä sen harrastajamäärien lisääntyminen näytä hiipuvan, metsästys olikin yksi nopeasti kasvavista harrastuksista vuonna 2022. Metsästyksen pariin löytää tiensä yhä monimuotoisempi joukko ympäri Suomea.

Metsästyksen monipuolisuus

Metsästämisessä ihmisiä kiehtoo vahva yhteys luontoon, onnistumisen kokemukset ja yhteisöllisyys. Luonnossa kulkeminen ja eläinten jäljittäminen kaikki aistit valppaina vievät nykyihmisen takaisin esi-isien maailmaan. Metsästys tarjoaa jännitystä ja saavutuksen tunteita, kun metsästysreissulta palaa kotiin itse kaadetun saaliin kanssa. Metsästys on kuulunut ihmisten elämään aina ihmisen historian alkutaipaleelta lähtien, ja se on yhä sukupolvia, ja ylipäätään ihmisiä, yhdistävä harrastus.

Metsästäminen pitää sisällään monet eri metsästysmuodot sekä eri eläin- ja lintulajien metsästämisen, ja erilaiset pyyntivälineet- ja menetelmät tuovat metsästykseen vaihtoehtoja. Sinun tulee tietenkin aina pitää huoli, että tarvittavat luvat ovat kunnossa. Metsästyskoiran hankkiminen kaveriksi ja apuriksi on monelle mieluinen valinta, joka lisää harrastuksen mielekkyyttä entisestään. Metsästys tarjoaa vaihtoehtoja, joista voi kokeilemalla löytää itselle mieluisat metodit. Monipuolisuus ja mahdollisuus itsensä haastamiseen ja kehittämiseen tekee metsästämisestä kiinnostavan lajin, eikä yksikään metsästysreissu ole koskaan samanlainen.

Metsästyksessä yhdistyy huvi ja hyöty

Metsästys on monipuolinen ja palkitseva harrastus, joka yhdistää huvin ja hyödyn. Metsästäessä mieli rauhoittuu ja keho saa liikuntaa raittiissa ilmassa. Metsästyksellä on monia niin fyysistä kuin henkistä terveyttä ja hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Metsästys ei ole hyväksi ainoastaan sitä harrastaville ihmisille, vaan se edesauttaa myös luonnon hyvinvointia.

Metsästykseen kuuluu luonnosta huolehtiminen, ja monet metsästäjät osallistuvat metsän- ja riistanhoitotöihin, ruokkimalla riistaeläimiä ja parantamalla niiden elinympäristöjä. Metsästys auttaa ehkäisemään vieraslajien ja eläinten keskuudessa esiintyvien tartuntatautien leviämistä. Metsästyksen ohella myös riistametsänhoito kasvattaa suosiotaan.

Kirsikkana kakun päällä on tietenkin itse metsästetty riistaliha, jonka alkuperästä voi olla sataprosenttisen varma. Ruoan puhtaus, ekologisuus ja alkuperä kiinnostavat yhä useampaa, ja riistalihan arvostus on kasvanut. Riistaliha on luonnonmukaista lähiruokaa, joka myös itse hankittuna pienentää kauppalaskua. Jos ruoan ekologisuus on lähellä sydäntä, on kotimainen riistaliha ympäristön kannalta parempi valinta kuin tehotuotettu liha. Riistalihaa pidetään myös terveellisempänä kuin kasvatetun karjan lihaa, sillä siinä on vähemmän rasvaa eikä siinä taatusti ole jäämiä antibiooteista tai muista lääkkeistä.

Metsällä maltti on valttia

Metsästysreissut voivat venyä pitkiksi, sillä metsässä liikutaan luonnon ehdoilla. Metsästäjän kannattaa lähteä liikkeelle nöyrällä asenteella, sillä metsä antaa, jos on antaakseen. Metsästysreissuilla merkittävä osa ajasta menee odotteluun. Metsästäjältä vaaditaan kärsivällisyyttä, sillä toisinaan näköpiirissä ei ole yhtään eläintä tuntikausiin. Nykyään kaikki metsästäjät ottavat reissulle mukaan älypuhelimen, sillä sitä voi hyödyntää muun muassa paikkatietojen jakamiseen ja karttasovellusten käyttöön.

Älypuhelin tarjoaa myös monia mahdollisuuksia kuluttaa aikaa odotellessa. Jos aika käy pitkäksi, voit klikata itsesi monien eri nettipelien ääreen. Esimerkiksi nettikasinolla pelien pariin pääsee muutamassa sekunnissa, joten pelaamisen voi aloittaa kätevästi vaikkapa metsästysreissun kahvitauolla. Sivustot, kuten nopeakotiutus.fi, tarjoavat valikoiman pelejä, joiden pelaaminen metsälläkin on vaivatonta. Nimensä mukaisesti voitot on myös mahdollista kotiuttaa saman päivän aikana.

Numerot sen kertovat

Metsästys on laji, joka vaatii perehtymistä ja tiettyjen asioiden haltuun ottamista sekä lupien hankkimista. Jokaisen metsästysharrastuksen aloittavan matka alkaa metsästäjätutkinnon suorittamisella. Koulutuksen voi suorittaa joko itsenäisesti tai osallistumalla riistanhoitoyhdistyksen järjestämään koulutukseen. Kun tutkinto on taskussa, voit maksaa riistanhoitomaksun ja saat metsästyskortin. Sen jälkeen järjestyksessä on ammuntakoulutus, aseluvan hankkiminen ja sinulle sopivan aseen ja asetarvikkeiden ostaminen. Myös saaliseläinten käsittely on oleellinen taito, ja siihenkin voi perehtyä videomateriaalien kautta ennen käytännön kokemusta.

Metsästys on suosittu harrastus Suomessa, ja väkilukuun suhteutettuna metsästäjien määrä on korkea muihin Euroopan maihin verrattuna. Numeroiden valossa metsästysharrastuksen tulevaisuus näyttää lupaavalta. Metsästystutkinnon on suorittanut 370 000 suomalaista, ja aktiivisesti metsästäviä on noin 300 000. Naismetsästäjien määrä on kasvanut kymmenessä vuodessa noin 57 prosentilla koko maassa. Metsästäjistä noin yhdeksän prosenttia on naisia, ja määrä on tasaisessa kasvussa.

Esimerkiksi Metsähallituksen mukaan vuonna 2020 kausilupaa haki 25 prosenttia aiempaa enemmän, ja vuonna 2021 syksyllä metsäkanalintukaudelle valtion alueilla on hankittu 10 prosenttia enemmän vuorokausilupia kuin edellisenä vuonna. Moni halukas jäi tällöin ilman lupaa, sillä ne myytiin joillakin alueilla loppuun sekunneissa.

Harrastajien monimuotoisuus

Maalla asuvien elämäntapametsästäjien rinnalle on noussut joukko kaupunkilaisia, jotka ovat erityisesti kiinnostuneita luontoelämyksistä ja ruoan alkuperästä. Kaupungeissa asuvat kaipaavat luontoharrastuksia urbaanin elämän vastapainoksi. Metsästyksestä on tullut harrastus, joka ei ole enää tietyn ihmisryhmän laji, vaan se kiinnostaa yhä laajempaa joukkoa. Ennen metsästys useimmiten kulki suvussa, ja siirtyi isältä pojalle. Nykyään myös äidiltä tyttärelle – tosin valtaosa naismetsästäjistä suorittaa tutkinnon aikuisiällä, kun taas miehet aloittavat metsästyksen usein jo mopoiässä.

Luontoharrastukset ovat viime vuosien suuri trendi, joihin lukeutuvat muun muassa marjastus, sienestys, kalastus, villiruoka ja metsästys. Myös vanhat metsästysmuodot, kuten jousi-, hiivintä- ja houkuttelumetsästys ovat nostaneet suosiotaan uudelleen. Ylipäätään kiinnostus kokonaisvaltaisia luontoelämyksiä sekä ympäristöä ja sen hyvinvointia kohtaan on lisääntynyt. Metsästys ratsastaa luontoharrastusten aallonharjalla, ja se onkin varmasti yksi seuraavien vuosien suosikkiharrastuksista, joka houkuttelee yhä uusia ihmisiä sen pariin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *