Retkeily – varusteet helposti netistä

Luonnon rauhoittavasta voimasta on kirjoiteltu ja tehty tutkimuksia viimeisten vuosikymmenien aikana runsaasti. Eikä ihme, teollistuneen maailman vitsaukset ovat käyneet nykyihmisen kunnon ja mielen päälle hyökyaallon lailla, ja vastapainoa on ollut pakko löytää ympäriltä löytyvistä vaihtoehdoista. Viimeistään koronan ryydittämät vuodet ja niiden luomat olosuhteet suorastaan pakottivat kansan ylös, ulos ja luontoon viettämään aikaa, joko metsästysaseen kanssa tai ilman.

Voisi siis sanoa, että luonto on kutsunut ja sen mukana ihmiset ovat löytäneet monenlaisia tapoja nauttia sen tuomista mahdollisuuksista. Some tulvii kuvia Kolin upeista maisemista, Norjan Lofooteista ja erämökeistä keskellä lumista Lappia. Ryhmissä jaetaan auliisti tietoa eri kohteista, joissa retkeillä ja vaeltaa, varusteista puhumattakaan.

Metsästyksen, retkeilyn, ja ylipäätään luonnossa liikkumisen suosioon ei voi olla törmäämättä myöskään nettikauppoja etsivä. Päinvastoin valikoimaa ja sivuja löytyy niin suuri määrä, että heikompaa saattaa hirvittää. Samalla tavoin uudet trustly-kasinot tarjovat kaiken kattavan määrän pelivalikoimia, bonuksia ja viihdettä. Toisaalta asiaa voikin siis pohtia valoisammasta kulmasta, sillä suuri tarjonta yleensä tarkoittaa ostajan etua.

 Hintakilpailu käy siis kuumana ja kaiken tasoiset metsästäjät, retkeilijät sekä eränkävijät löytävät varmasti tarpeitaan vastaavia tarvikkeita itselleen sopivaan hintaan. Kaikkea tarvitsevaa ei ostaja voi tietenkään tältäkään sivustolta löytää, joten katsotaanpa hieman muitakin vaihtoehtoja.

Alennuskoodit etsijän avuksi

Netin valtavan tarjonnan vuoksi alekoodeja tarjoavat sivustot auttavat retkeilijää sekä parhaiden hintojen löytämisessä, mutta samalla myös helpottavat sen päätöksen tekemistä, mistä verkkokaupasta retkeily- ja metsästysvarusteita kulloinkin olisi hyvä tehdä. Jos löydät alennuskoodin johonkin verkkokauppaan, kannattaa ostot mahdollisesti kohdistaa sinne.

Voit myös vaellella suoraan alekoodeja tarjoavalle sivustolle ja etsiä sopivia tuotteita, retkeilykauppoja sekä selata päivän parhaita tarjouksia. Sivustoissa on jonkun verran eroja siinä, kuinka helposti eri tuotteita löytyy. Parhailta sivuilta voit löytää alet retkeilytarvikkeisiin yleensä kategorian urheilu & ulkoilu alta tai suoraan hakusanan avulla.

Alennuksia voi löytää myös muilla tavoin, mutta paras tapa on ensin selvittää mihin ja kuinka pitkälle jalkasi kantavatkaan. Retkeilyä on monenlaista, jonka vuoksi se onkin sinänsä laaja käsite ja käsittää kaikenlaisen liikkumisen ihan kodin lähimaastoista aina erämaan armoille saakka, joten jonkinlainen hahmotelma omista tavoitteista ja niiden vaatimista varusteista on hyvä tehdä, ennen kuin suuntaa netin tarviketarjonnan perään.

Tarjoustarvikkeet kaiken kansan tarpeisiin

Kuten alussa totesimme, suurin piirtein jokaiselle suomalaiselle luonnossa samoilu ja retkeily on tullut viimevuosina tutuksi. Aivan yksinkertaisimpaan retkeilyyn, muutaman tunnin päiväretkeen ei mitään erityisiä varusteita tarvitse. Jos kaapista löytyy ulkoiluun sopiva rento asu ja jonkinlaiset mukavat kävely- tai lenkkikengät, olet täysin valmis seikkailuun.

Ehkä mukaan on kuitenkin mukava vielä lisätä jotain evästä, siltä varalta, että retki venähtää aiottua pidemmäksi tai ihan muuten vain. Mikäpä sen mukavampaa kuin istahtaa kivelle ja nauttia mahdollisesti kuppi kuumaa tai viilentää kesähelteessä hikoillutta kehoa jäähdyttävällä juomalla. Tällaiseen kevyeen retkeilyynkin useimmilta kotoa löytyy sopiva reppu, termospullo sekä eväsrasia herkkuleiville. Jos kuitenkin jotain uupuu tai tarvitset paremmin ulkoiluun sopivaa, edullisia löytöjä voit tehdä metsastys.comin lisäksi myös esimerkiksi Retkitukun ja XXL:n sivuilta.

Etenkin reppuun voi olla hyvä kiinnittää huomiota, jos tulee vähänkin enemmän retkeiltyä. Yleensä päiväretkeilyynkin suunnitelluissa repuissa on huomioitu ergonomisuus  ja repun edestä löytyy klipsi, joka estää olkaimien valumisen. Näin päätetyöläinenkin pystyy varmistamaan, että hyvinvointiin tähtäävä harrastus ei ainakaan enempää rasita niska-hartiaseutua. Retkitukun sivuilta löytyy hyvä kattaus valikoimaa ja edullisia tarjouksia myös lapsille.

Jos mielit yön yli retkelle, varsinkin alussa varusteiden hinta mietityttää. Yöpymiseen kun pitää jo miettiä nukkumiseen tarvittavista välineistä vähän pidemmälle vietyyn ravintoon. Ei hätää, nämäkin ovat nykyään sen verran kysyttyjä varusteita, että tarjontaa löytyy edullisilta sivustoilta. Budgetsport.fi on yksi monipuolisimmista retkeilyvarusteita myyvistä, mutta edullisista nettikaupoista. Budjetoijalle hinta-laatusuhde on aina kohdillaan ja lisäksi sivuilta löytyy erikseen ale -osasto. Retkikeittimen löydät ihan perusmarkettien, tai esimerkiksi Puuilon valikoimasta. Vaativampi vaeltaja joutuu valitettavasti käyttämään hieman enemmän aikaa ja vaivaa edullisten tuotteiden etsintään. Onneksi useimmilta sivustoilta löytyy myös outlet tai ale -osio. Muussa tapauksessa kannattaa seurata kampanjaetuja, joita esimerkiksi outnorth.fi ja aiemmin mainitut alekoodisivustot tarjoavat. Näin pystyt löytämään jopa kauden tärppejä edulliseen hintaan. Outnorthilta saatat löytää myös lisäprosentteja jo alennettujen hintojen päälle. Kannattaa siis seurata aktiivisesti tarjouksia, jotta pääset nappaamaan erikoisvarusteita alehinnoin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *