Jump to content
Guest Guest

Haluatko mukaasi linnustusta harjoittelevan noutajan?

Recommended Posts

Guest Guest

Hei,Minulla on 2v. taipumuskokeen suorittanut labradorinnoutajanarttu. Sen kanssa on harjoiteltu dummyilla sekä jonkin verran kylmällä riistalla. Viime kaudella olimme pari kertaa mukana metsäkanalinnustamassa, mutta varsinaista kokemusta metsästystilanteista tai lämpimästä riistasta koiralla ei ole. Eilen olimme sorsan aloituksessa ainoastaan istumassa passissa, koira oli hiljaa ja harmiton. Olen myös itse kiinnostunut koiran kanssa linnustamisesta, mutta ennen tutkinnon suorittamista haluaisin molemmille kokemusta.Haluaisin koiralle kokemusta linnustustilanteista, meille olisi jo suuri asia päästä kulkemaan mukana tai istumaan passissa. Koiran kokemattomuuden vuoksi en osaa sanoa miten se toimii vai toimiiko ollenkaan. Joten mitään varmaa lintukoiraa en voi luvata.Mikäli kuitenkin jonkun mukana olisi mahdollista päästä opettelemaan, ota ihmeessä yhteyttä! Asun Tampereella ja pääsen autolla liikkumaan parin tunnin ajomatkan säteellä. Pääsääntöisesti pystyn lähtemään lyhyelläkin varoitusajalla sekä arkenakin päivällä.Terveisin,Noora Allonen[email protected]0400 767 190

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

heikokeileppa laittaa tämä ilmoitus vaikkapa erälle.nettiin(tosin maksullinen foorumi..(2€)), saattaisi olla hieman enemmän lukioita ilmoitukselle :)Modet ynnä muut kukkahattu tädit: Ei, en yritä mainostaa kyseistä sivustoa, vaan auttaa turrikkaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Edellinen sisältösi on palautettu.   Poista sisältö

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×
×
  • Luo uusi...