Jump to content
samppa919

Sorsastus

Recommended Posts

Sunnuntai iltana tuli tehtyä pikanen pisto iltalennolle kattelemaan joko sorsaa lentäisi puiduille pelloille. Juurikin ratkaisevat 15min olin myöhässä ja lintua oli ilmassa kun paikalle saavuin, ei vaan ehtinyt aiemmin. Pari sorsaa puotti läheltä, juuri ampumatka rajalta mutta jätin tällä kertaa puristamatta. Paikka oli pikkasen sivussa koska vajaan kilometrin päästä kuului melkoinen pommitus.Maanantai aamupäivä tulikin viettettyä lintujahdissa kuten tuonne jo kirjottelin. Mutta iltapäivällä joutikin sitten jo pomppusorsia ihmettelemään ( sattuneesta syystä :) ) Eikä hukkareissu ollut sekään sinikko ja haapana eräksi. Lintua oli taasen todella hyvin ja pari pomppua tuli pummattua kun päästivät ohi ja lähtivät selän takaan. Suurin osa kuitenkin kaikkosi jo reilumman matkan päästä... Lintua oli muutenkin liikenteessä vahvasti jo iltapäivällä harmittavasti ei kuitenkaan ehtinyt enää iltalennolle. 10092012596.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

Mahdottomia heinäsorsaparvia oli iltalennon aikaan viime viikonloppuna. 20-30 lintua oli parhaillaan pörräämässä passin yläpuolella. Muutaman siitä ammuin kun en hämärän takia kehdannut ampua kuin varmoja lintuja. Eivät välittäneet ampumisestakaan vaan uusia lintuja tuli parin minuutin päästä ampumisen jälkeen. Hämärä on vain huono kumppani sorsajahdissa kun tähtäämiseen pitää keskittyä niin tarkasti ettei tulisi ammuttua haavakoita.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sorsastus ja vesilinnustus jäi täälläpäin aika monelta hieman vaisuksi johtuen todella alhaisista vesilintukannoista. Telkkiä ja taveja näkyili jokunen, mutta nähdyt sorsat jäivät 2 kappaleeseen.Itse kävin muutamana lauantaina reissun kiertelemässä useampia lampia kerralla. Edellisiin vuosiin verrattuna todella heikosti näkyi lintuja. Jospa ensi syksynä vesilintujen pesintä, poikuevaihe sekä niiden metsästys onnistuisi. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tänään on hanhee ollu ilmatila täynnä. Sopivasti sattuukin ensi viikolle jahtia työnmerkeissä. Minkäs sille mahtaa jos asiakas haluaa pitää palaveri nuotion äärellä, passaa mulle. Samalla voi hanttoja kattella ja testata onko siitä asiakkaan nuoresta pystykorvasta meton haukkujaksi  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täälläkin hanhea paljon liikkuu, mutta kilometriin ei oikee uppoo haulikolla :)

Korkeella nuo nyt painaa ja vielä varmaan pari päivää mutta Keskiviikkona näyttäs kääntävän etelä tuulelle ni sillon stoppaa. Toivottavasti sillon on ilmatilassa muutakin ku valkoposkee  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

TOPPASHAN ne miljuuna valkoposkee ja löysin mie sieltä muutan METSURIN. 18 vuotta sai metsästyskorttia kantaa ennen ku ensimmäinen hantta tuli tonttiin mutta nyt niitä tul jopa kaksin kappalein  8) Laitellaan kuvia ja pidempää juttua kun ollaan paremman yhteyden parissa... Nyt saunaan ja ehkä pieni kaatohörppy aamulla taas tarkastamaan ilmatilaa. Vielä pitää kuitenkin lisätä, että kyllä tuntu taas surkuhupasalta ettiä niitä muutamia mettäläisiä niitte tuhansien valkoposkien joukosta mitkä on rauhotettu... eikö jollain päättäjällä olisi järkeä käsissä rauhotetaan noi mettäläiset vaikka valkoposken sijasta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

perkati, onnea !! kelpais itellekki hantta vaa sattuu meidän mestat just sillai että molemmin puolin alueita painattaa hanhee mennä vaa täälä ei oo ku muutamia eksyneitä...valkoposketkaa ei ittee niin kosketa ku ei niitäkää nää ku yhen parven syksyssä vaan näyttäähän noita olevan joka puolella. Kaverillakin kuvaa reissulta niin pelto täynnä pelkkää valkkaria. Sehän ei tietenkään oo yllätys että päättäjillä ei tässäkään asiassa oo homma täysin hoidossa. Oon kyllä kuullu juttua että siinä valkkarin rauhoituksessa ois EUkin taustalla, en tiedä varmaksi. Mutta eipä yllättäisi, on sekin melko paska pulju joissain hommissa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

Juu onnea! Itselläni meni noin 10v kanssa ensimmäiseen hanheen ja sitten kun sai kiinni juonen päästä aina niitä silloin tällöin tuli useita ammuttua. Jonkun 50-100 metsuria olen 31vuoden aikana saanut! Ja ensimmäiseen kanadalaiseen meni 16vuotta :-) Niitä olen reppuun asti saanut 5-10. Erittäin haasteellinen, eikä semmonen 7kg lintu iha 3mm hauleilla varustetuilla kuteilla tipu :-)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

Kyllä se ihan 3mm alas tulee kun räpsäyttää alle 30m. Lyijyllähän sitä ei edes saa ampua, niin teräksellä voi heittää haulikoon 3,5milliin. Aivan hulluja puheita nämä että pitää olla laakerinkuulia että hanhen saa alas.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

Nonii siehä sen tiiät! Nyt rupee ottaa koteloon tälläset kaikki tietävät urpot! Ja voin taata että ei tule alas max 15m joo, muttaku eivät päästä nuin liki koskaan . Ammuin kerran hanhea n. 25m maahan 3,25mm tavan lyijjy boarilla pölähti vaan ja lähti lentoon siinä näkee kuoleeko/tippuuko. Ne haulet eivät tiettyyn vuodenaikaan lävistä hanhien höyhenpeitettä. Tämäkin asia kerrottiin eräässä jahti lehdessä, että hanheen suositeltava haulikoko 3,7mm ylöspäin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

Nonii siehä sen tiiät! Nyt rupee ottaa koteloon tälläset kaikki tietävät urpot! Ja voin taata että ei tule alas max 15m joo, muttaku eivät päästä nuin liki koskaan . Ammuin kerran hanhea n. 25m maahan 3,25mm tavan lyijjy boarilla pölähti vaan ja lähti lentoon siinä näkee kuoleeko/tippuuko. Ne haulet eivät tiettyyn vuodenaikaan lävistä hanhien höyhenpeitettä. Tämäkin asia kerrottiin eräässä jahti lehdessä, että hanheen suositeltava haulikoko 3,7mm ylöspäin.

Voi ku tietäsinkin kaiken, mielipiteitähän nämä on. Eläkä heti revi pelihousujas kun joku on eri mieltä. Tosiaan erilaisia kirjotuksia lukemalla ja omalla kokemuksella on nämä ajatukset syntynyt. Boarista sen verran että meilläpäin niillä ammutaan vaan kiekkoja, muuhun ei kelpaa. Ja "istuva" lintu on huomattavasti vaikeampi tapettava kuin lentävä, kovat siipisulat antaa hyvin suojaa. Laakerinkuulat on sitten erikseen vaan niillähän ne haavakot tunnetusti ammutaan. Enemmänki vois kirjotella, muttei jaksa puhelimella näppäillä..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Edellinen sisältösi on palautettu.   Poista sisältö

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×
×
  • Luo uusi...