Jump to content
Guest Guest

Sorsastus kiellettävä

Recommended Posts

Guest Guest

Pian alkaa taas jokavuotinen Suuri Suomalaisen luonnon raiskausoperaatio, sorsalintujen metsästys. Parissa kuukaudessa ammutaan satoja tuhansia sorsia ja hanhia. Suurin osa ammutuista linnuista on sinisorsia. Metsästäjiä osallistuu sorsastukseen lähes 200 000.     Valitettavasti näistä 200 000 metsästäjästä suuri osa ei tunne ampumiaan lintuja edes kädessä. Tämä käy ilmi esimerkiksi metsästäjien itseltään keräämästä saalistilastosta. Tilastosssa on monia omituisuuksia, joista poimittakoon ammuttujen heinätavien määrä, 16 800, Luku on vähintäänkin erikoinen, sillä lajin Suomen pesimäkanta on n.3500 paria.     Koska suurin osa metsästäjistä ei tunne saalistaan edes kädessä, voiko heidän olettaa tuntevan tai edes haluavan tuntea iltahämärässä ohilentävät linnut? Ei. Ampumalla yhden kiljunhanhen metsähanhena tuhoaa innokas mesästäjä yli prosentin Euroopan pesimäkannasta. Lajien erottaminen toisistaan on vaikeaa ja perustuu nokan ja höyhenpuvun pieniin, vaikeasti erotettaviin yksityikohtiin.     Sorsien hupimetsästys on tarpeeton muinaisjäänne menneiltä ajoilta. Keskimääräisen sorsastajan määritystaidot ovat niin huonolla tasolla että ellei tilannettä pian saada korjattua ja aseidensa kanssa hillittömästi riehuvia yksilöitä saada kuriin, tulee koko primitiivinen tappamisharrastus kieltää kestävän luonnonvarojen käytön vastaisena.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tästä aiheesta täytyy esittää eriävä mielipide. Kuten jo kirjoituksessasi mainitsit suuri joukko metsästäjiä siirtyy luonnonhelmaan 20.8, jolloin tähän joukkoon mahtuu monenlaista sukankuluttajaa. En kuitenkaan tuomitsisi pienen joukon vuoksi koko metsästäjäkuntaa. Puhut kirjoituksessasi hupimetsästyksestä, jos tämän perusteella lähdetään tarkastelemaan metsästystä tai montaa muuta asiaa nykymaailmassa Eli puhuttaisiin ihmiselle välttämättömistä toimenpiteistä elämän ylläpitämiseksi. Saataisiin karsia elämästä monta asiaa pois. Olisiko elämä tämän jälkeen enää elämisen arvoinen? Metsästyksessä on monia muitakin puolia kuin saaliin saaminen, jonka vuoksi se kuuluu edelleen usean suomalaisen ykkösharrastuksiin. Harmillista jos koet metsästyksen olevan metsästäjien yritys tappaa eläinlajit sukupuuttoon. Toivottavasti pystyt jossain tutustumaan lajiin ja samalla näkemään metsästysharrastuksen muita puolia.Ottaen kiinni vielä tuohon Kiljuhanhi asiaan. On totta että kiljuhanhia pesii euroopassa alle sata paria, tähän syynä on kuitenkin ehkä sen "normaalit" elinalueet jotka sijoittuvat muualle. Näitä alueita ei valitettavasti Euroopan alueelta juurikaan löydy. Kokonaiskanta Kiljuhanhella on kuitenkin yli 20000 tuhannen linnun luokkaa maailmanlaajuisesti. Joten jos vahinko metsästäjällä pääsee sattumaan, ei siinä vielä tuhota kantaa sukupuuttoon, vaikkakin tapahtuma olisi erittäin turha ja onnistuneella tunnistamisella vältettävissä. Tämä tapahtuman on kuitenkin erittäin epätodennäköinen, tämän laudahduksen voinen perustaa sille että edellisen kerran kiljuhanhen on todettu pesivän suomessa josku 90-luvulla. Toivon ja uskon että sorsastus tulee säilymään perinteikkäänä lajina suomalaisten metsästäjien ilona.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yhdyn JR:n loistavaan vastaukseen, sorsastus kuuluu osana Suomen metsästys-kulttuuriin, joten jos sorsajahti kiellettäisiin, osa arvokasta perinnettämme ja osa meidän kulttuurista kuolisi. Puhuit, että osa metsästäjistä ei osaa lajintunnistusta, tyyliin "vasta kädessä katsomme, mitä soppaa tänään on tarjolla", asiahan ei todellakaan ole näin. Metsästyskokeessa vaaditaan lajin tunnistus taitoja, ja ilman niitä et saa metsästyskorttia. Muuta lisättävää minulla ei vielä ole, JR aika hyvin asian ilmaisi.Ps: Miksi pitää METSÄSTYS - foorumille tulla kirjoittelemaan tällaista, joka aiheuttaa satavarmasti närää foorumilaisten osalta, toinen seikka miksi edes me foorumilaiset vaivaudumme ruokkimaan trollia?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täältä saa asiaansa ainakin toisen näkökulman  ;). Jos keskustelu pysyy asialinjalla niin täytyy näillä Foorumeilla pystyä ilmaisemaan myös se vastakkainen näkökulma. Ja kyllä tälläinen näkökulma mitä tässä esitettiin vaatii asiallisen vastauksen, vaikka aloitus hiukan trollahtaakin.  :o

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoinen avaus oli kyllä, ja asiallinenkin kaupan päälle  ;) Tässä se nähdään, että näkökulmia ja mielipiteitä on niin monia, kuin on ihmisiäkin, jokaisella on omat mielipiteet asioihin, ja niitä kunnioittaen keskustelu jatkukoon!  :) Mieleeni tuli sellainenkin asia, että vaikka kävisikin vahinko pilkkopimeässä, mikä on hyvin mahdollista jokaiselle sorsia metsästävälle, kun metsästetään iltalennolla tai varhain aamulla, että tulisikin ammuttua jokin rauhoitettu lintu, niin ei se mielestäni kantaa vaaranna sukupuuttoon, enemmän minua huoletuttaisi tässä vaiheessa ilmaston lämpeneminen ja pesimispaikkojen tuhoutuminen, kuin nämä aika todellakin tosi vahingot, mitä metsästäessä käy. EDIT: 300 viesti foorumeille pamahti tauluun! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

Itselle sorsastus on hupia  :D, mutta kaikki jotka ammun niin ne myös syön. maksimissaan ammun kauden  aikana 3-7 sorsaa ja se ei tosiaan ole paljon..    Metsäkanalintuja en viitsi 3 enempää ampua.. Pidän metsästystä muutakin kuin harrastuksena, En tiedä mitään rauhoittavampaa kuin mennä yksin luontoon kävelemään kauas kaikesta hälinästä  :) Silloin saaliin saaminen ei aina ole edes mielessä.. Kaverin kanssa on hienoa olla metsässä mutta etenkin metsäkanalintujahdissa olen mielelläni yksin :D 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

On muuten hienoa saada kirjoitukseensa asiallisia vastauksia, sama ei monilla muilla foorumeilla onnistuisi.  Täällä ei myöskään näy järjettömiä Kanahaukat-ovat-tappaneet-kaikki-metsäkanat-ne pitää-ampua-pois-kommmentteja, mistä tunnustus foorumin kirjoittelijoille.En siis vaadi sorsastuksen täyskieltoa, kuten voitte viimeisestä lauseestani päätellä. Kuten kaikissa ihmisryhmissä, myös metsästäjissä on varmasti monenlaisia yksilöitä. Uskon myös, että suuri osa metsästäjistä arvostaa muutakin kuin tappamista ja määrittää linnut ennen ampumista. Kuitenkin joukkoon mahtuu myös toisenlaisia yksilöitä, jotka eivät erota (tai halua erottaa) sorsaa kurjesta tai hirveä metsosta. Nämä henkilöt ovat kuitenkin päässeet läpi paljon kehutusta metsästystentistä, mistä voitaneen päätellä jotain tentin lajintunteemusosion vaikeustasosta.    Ei luulisi olevan kovin suuri uhraus teiltä rehellisiltä metsästäjiltä, joita JR:än mukaan suurin osa teistä on, karsia nämä kännipäissään kaikkea liikkuvaa tulittavat urpot joukostanne ja muuttaa esimerkiksi metsästystenttiä vaativammaksi. Tällöin myös harratuksenne maine paranisi eikä tällaisia kirjoituksiakaan enää tarvittaisi. Ja kiljuhanhista vielä, lajia pesii tosiaan Venäjällä yli 10 000 paria, mutta kanta on vähentynyt dramaattisesti, vielä 1900-luvun alussa kiljuhanhia pesi Suomen ja Norjan Lapissa tuhansia yksilöitä. Lajin suurin uhka on lisääntynyt metsästys. Tämä tapahtunee suurimmaksi osaksi Suomen ulkopuolella, mutta jokainen suomalainen mestsästäjä voi kantaa kortensa kekoon jättämällä muita selvästi pienemmät "metsähanhet" eloon.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest Guest

mun mielestä noita rauhotuksia pitäis vaihedella Esim. metsähanhi rauhoittaa vaikka pariksi vuodeksi ja vaikka valkoposket ottaa pois rauhotuksesta.. ei oo mitään järkeä että aina kun joku rauhotetaan niin se on sitten aina rauhotettu.. meidän seurassa metso on aina muutaman vuoden rauhotettu ja vuoden tai pari pois rauhotuksesta ja se tuntuu viisaalta :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

mun mielestä noita rauhotuksia pitäis vaihedella Esim. metsähanhi rauhoittaa vaikka pariksi vuodeksi ja vaikka valkoposket ottaa pois rauhotuksesta.. ei oo mitään järkeä että aina kun joku rauhotetaan niin se on sitten aina rauhotettu.. meidän seurassa metso on aina muutaman vuoden rauhotettu ja vuoden tai pari pois rauhotuksesta ja se tuntuu viisaalta :)

Tuo metsähanhen rauhoitus voisi olla hyvä idea, ainakin pariksi vuodeksi, toinen voisi olla rajoitettu määrä, mitä saa ampua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

mun mielestä noita rauhotuksia pitäis vaihedella Esim. metsähanhi rauhoittaa vaikka pariksi vuodeksi ja vaikka valkoposket ottaa pois rauhotuksesta.. ei oo mitään järkeä että aina kun joku rauhotetaan niin se on sitten aina rauhotettu.. meidän seurassa metso on aina muutaman vuoden rauhotettu ja vuoden tai pari pois rauhotuksesta ja se tuntuu viisaalta :)

Tuo metsähanhen rauhoitus voisi olla hyvä idea, ainakin pariksi vuodeksi, toinen voisi olla rajoitettu määrä, mitä saa ampua.
Aika reiluja rajotuksiahan siinä jo nyt on. Tässä kohilla alkaa pyynti ainakin jo niin myöhään että 95% metsähanhista on tästä jo ohi pyyhältänyt. Hyvin niitä tästä menee parhaillaan 50-300 parvia menee voi sanoa oikeastaan niin, että kun edellinen parvi katoaa näkyvistä niin seuraavaa tulee jo.. Mutta pyyntihän alkaa oliko se nyt 25 vai 26 päivä ja normaali muuttoaika ollut näillä korkeuksilla 20 päivän kieppeillä. Nyt veikkaisin, että menee vielä aikusemmaksi, kun pohjosessa pyynti alkaa 10. päivä niin eiköhän haulta saavat parvet lähde heti pudotteleen tänne päin..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Edellinen sisältösi on palautettu.   Poista sisältö

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×
×
  • Luo uusi...