Tapoja viettää aikaa odotellessa täydellistä saalista

Metsästäminen ja kalastaminen vaativat kärsivällisyyttä, keskittymistä ja luonnon rytmin seuraamista. Silti on hetkiä, jolloin odottaminen voi tuntua pitkältä: aamunkoiton hiljaisuus, tuntikausia kestävä jigittely ilman tärppiä tai metsässä liikkuminen ilman havaintoja.

Juuri näihin hetkiin on hyvä miettiä, miten ajasta saa enemmän irti. Jaamme eränkävijöille käytännöllisiä ja viihdyttäviä tapoja viettää aikaa odotellessa sitä täydellistä saalista luonnon keskellä.

1. Tarkkaile ympäristöäsi

Metsä tai vesistö tarjoaa valtavasti nähtävää ja kuultavaa, vaikka riista tai kala pysyisikin piilossa. Kun kohdistaa huomionsa yksityiskohtiin, huomaa uusia asioita kuten lintujen laulua, eläinten jälkiä, veden virtauksia tai kasvien muutoksia vuodenajan mukaan.

Harkitse vaikkapa luontopäiväkirjan kirjoittamista, johon voi merkitä havainnot. Hauskaa viihdettä voi olla myös lintukirja tai mobiiliappi, joka toimii apuvälineenä lintujen tunnistamiseen. Näin odotuksesta tulee tutkimusmatka ympäröivään luontoon ja huomaat, että jokainen hetki on arvokas, vaikka saalis ei vielä olisikaan näkyvissä.

2. Harjoittele taitojasi

Odotellessa on hyvä hetki huoltaa ja hioa omia taitojaan. Pidä veitsi terävänä, rasvaa nahkavarusteet ja tarkista, että varusteet ovat kunnossa seuraavaakin reissua varten. Kalamies voi opetella uuden solmun tai kokeilla sidontaa, metsästäjä taas käydä läpi aseen turvallisen käsittelyn.

Jos on liikkeellä rauhallisessa paikassa, voi vaikka kuivaharjoitella liikkeitä, tai testata miten varusteet toimivat eri tilanteissa. Pienetkin toistot kehittävät rutiinia ja tekevät varmemmaksi, kun ratkaiseva hetki lopulta tulee.

3. Dokumentoi kokemuksesi

Luentopäiväkirjan lisäksi nykyajan metsästäjät ja kalastajat tallentavat mielellään kokemuksiaan. Odottaessaan voi esimerkiksi:

  • Ottaa valokuvia maisemista tai varusteista.
  • Kirjoittaa muistiinpanoja.
  • Jakaa tunnelmia sosiaalisessa mediassa tai omassa blogissaan.

Myöhemmin nämä muistot nämä muistot voivat toimia inspiraationa itselleen ja muille, sekä auttaa myös seuraavan reissun suunnittelussa.

4. Rentoudu ja rauhoitu

Eräretki ei ole vain saaliin saamista varten – yhtä tärkeää on nauttia luonnonrauhasta. Kun istuu metsästystornissa tai odottelee tärppiä, anna itsellesi lupa pysähtyä ja rentoutua. Kuuntele tuulen suhinaa, veden liplatusta tai kaukaa kuuluvaa linnun ääniä.

Termospullosta kaadettu havi tai nuotion äärellä nautittu eväshetki tekee tunnelmasta entistä parempaa. Jos mieli käy levottomaksi, voit kokeilla yksinkertaisia hengitysharjoituksia tai vain sulkea silmät hetkeksi. Näin lataat akkuja ja olet valppaana silloin, kun oikea hetki vihdoin koittaa.

5. Viihdy odotellessa

Pitkät hetket luonnon helmassa antaa mahdollisuuden pieneen taukoon. Moni käyttää ajan lukemiseen, musiikin kuunteluun tai ihan vain maisemien katseluun. Joskus voi olla mukavaa myös vilkaista, mitä netin puolelta löytyy.

Suomalaisille tuttu Pikakasino tarjoaa nopeaa viihdettä kalastuspelien ja muiden mobiilipelien parissa silloin, kun luonnossa on hiljaista ja odotus venyy. Näin hetket saavat lisää sisältöä vaikka varsinainen saalis antaakin vielä odottaa itseään.

6. Suunnittele seuraavaa retkeä

Nauti meneillään olevasta hetkestä, mutta odottaminen antaa myös aikaa hahmotella tulevia reissuja. Paikan päällä on helppo miettiä esimerkiksi mitkä alueet haluaa seuraavaksi tutkia, tai tarvitsevatko varusteet huoltoa tai onko uusien varusteiden hankinta ajankohtaista.

Hyvin suunniteltu retki lisää onnistumisen mahdollisuuksia ja tekee kokemuksesta entistä mielekkäämmän. Ja mikä olisikaan parempi suunnittelutapa kuin omia kokemuksiaan peilaillen.

Kärsivällinen odotus palkitaan

Odotus on olennainen osa sekä metsästystä että kalastusta. Sen ei kuitenkaan tarvitse tuntua ajanhukalta. Kunhan löytää oikeat tavat hyödyntää hetket – tarkkaillen, harjoitellen, rentoutuen tai vaikka suunnittelen tulevia reissuja. Jokainen hetki luonnossa saa merkityksen. Ja kun vihdoin se täydellinen saalis ilmestyy, odotus palkitaan tuplasti. Se tunne, kun pitkä hiljaisuus katkeaa ja hetki koittaa jää elämään mieliin vuosiksi. Juuri nämä kokemukset tekevät metsästysharrastuksesta ainutlaatuisen ja houkuttelevat palaamaan takaisin luontoon kerta toisensa jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *