Metsästyksessä yksi tärkeimpiä mielessä pidettäviä asioita jo ennen itse metsälle lähtemistä on tietenkin varustus. Kuten kaikki metsästäjät, ja varmasti myös metsälle ensimmäistä kertaa haluavat tietävät, metsästys harrastuksena ei ole aivan halvimmasta päästä. Hyvät, laadukkaat varusteet maksavat useimmiten pitkän pennin, mutta toisaalta ovat myös välttämättömiä parhaan ilon ja onnistumisen tunteen saamiseksi rakkaasta harrastuksesta. Erityisesti metsästysvälineistä aseet […]
Kun metsästystä harastaa tarpeeksi kauan, herättää hirven metsästys kiinnostuksen myös jousella metsästystä kohtaan. Koska jousi ja nuoli ovat ”salamyhkäisiä ja hiljaisia”, se on looginen askel uuden metsästystavan kokeilemiselle. Jousimetsästyksessä, kuten muulla asellaa, kuten kiväärilläkin metsästettäessä, on omat perusavaimensa, jotka metsästäjän on aina pidettävä mielessä. 1. Varmista, että sinulla on aina mukanasi metsästyslupa. On olennaista tarkistaa […]
Tämän artikkelin aiheena on metsästys, tai oikeastaan sen hyödyt. Metsästyksestä on hyötyä ympäristölle sekä ihmisen terveydelle. Esimerkiksi fyysiset ja psyykkiset terveyshyödyt ovat vahvasti esillä metsästyksessä – kyse ei ole pelkästään riistaeläinten ampumisesta. Suomalaisilla on tunnetusti paljon erilaisia tapoja rentoutua, kuten urheileminen, musiikin kuuntelu tai jopa nettipelaaminen. Pelaamisesta voit lukea osoitteesta www.kasinohai.com/nettikasinot. Nyt keskitymme kuitenkin pelkästään […]
Metsästys on yksi suomalaisten suosikkiharrastuksista ja sitä onkin tehty jo kymmenien vuosien ajan. On kuitenkin mielenkiintoista sukeltaa hieman pintaa syvemmälle ja tutkia sitä, mitä metsästyksen historiaan oikeastaan edes kuuluu. Ja kuinka ihminen oikeastaan edes aloitti metsästyksen tuhansia vuosia sitten? Yleisesti Metsästys kalastuksen tapaan on hyvin luonnonläheinen harrastus, joka lienee yksi niistä syistä, miksi ihminen viihtyy […]
Jälleen on se aika vuodesta, kun vesilintujen metsästys-, monelle tutummin sorsastuskausi alkaa. Elokuun 20. päivästä lähtien aina joulukuun loppuun saakka lähtee maamme yli 300 tuhannesta metsästäjästä noin kolmasosa sorsajahtiin. Suomi on tunnetusti tuhansien järvien maa, ja länsi- ja etelärannikolla rantaviivaa riittää yli 4600 kilometrin verran. Saaria rannikolla riittää yli 80 000 kappaleen verran. Vesilinnut tunnetusti […]
Suomessa on arviolta 300 000 metsästäjää. Kyseessä on siis erittäin suosittu harrastus monelle suomalaiselle – ja osalle se on jopa elinkeino. Erityisesti aloittelevan metsästäjän kannattaa kiinnittää erityistä huomiota oikeanlaiseen varustukseen. Metsästys on aikaa vievää puuhaa, joten vaatetuksen tulee olla kunnossa – etenkin kylmällä säällä. Tässä artikkelissa kerromme metsästäjän tärkeimmät varusteet kylmän sään jahteihin. Tulet saamaan […]
Metsästys – ja ammuntasimulaattoreita on monenlaisia, ja nykyään niitä käytetään enemmän kuin koskaan. Voit valita, käytätkö simulaattoria, jonka voit asentaa kotiisi ja käyttää sitä projektorin tai pelikoneen avulla, vai menetkö liikkeeseen, joka tarjoaa sinulle mahdollisuuden kokeilla simulaattoreita paikan päällä.Metsästyssimulaattori sopii sekä kokeneille metsästäjille että niille, jotka eivät ole koskaan ennen pitäneet kivääriä kädessään mutta kaipaavat […]
Alkukesä ei tavanomaisesti ole metsästäjän juhla-aikaa, sillä monien riistaeläinten metsästyskaudet alkavat aikaisintaan elokuussa. Suomestakin löytyy kuitenkin useita lajeja, joiden metsästystä voidaan harjoittaa kesäaikaan ja joidenkin jopa ympäri vuoden. Kesällä metsästettäessä unohtumia elämyksiä itse pääasiallisen tarkoituksen – saaliin saamisen, lisäksi tarjoavat myös lähes koko maahan ulottuvat valoisat, tai pohjoisemmassa jopa yöttömät yöt. Lisäksi hieman tuntemattomammat saaliit […]
Oletko aktiivinen metsästäjä jonka tekisi mieli kokeilla jotain uutta? Lähtisitkö metsälle loppuillasta tai yllä, hämärän aikaan tai jopa pimeällä. Metsästykseen yöaikan pätevät pitkälti samat asiat kuin päivälläkin, mutta eroja erityisesti valaistuksen – tai sen puutteen – suhteen on. Metsästys yöllä tai muutoin pimeällä taikka hämärällä ei ole Suomen lain mukaan kiellettyä. Metsästyksestä ei saa luonnollisesti […]
Metsästys on tänä päivänä monelle tärkeä harrastus, joka toteutetaan Suomessa eettisesti ja riistakantoja seurataan aktiivisesti. Osalle metsästäjistä metsästys on myös osa elinkeinoa. Metsästys suhteutetaan riistakantojen kehitykseen, ja näin pidetään myös huolta siitä, että kanta ei kasva liikaa tai ei myöskään heikenny olennaisesti. Metsästys ja siihen käytettävät apuvälineet ovat myös kehittyneet huimasti. Esimerkiksi koirien kunnolliset tutkapannat […]