"Pomppulintujen" metsästys

”Pomppulintujen” metsästystä olen harrastanut ala-asteikäisestä saakka. Kyseessä on metsästysmuoto, joka tarjoaa mahtavia elämyksiä ja pulssia nostattavia tilanteita metsän siimeksessä.
Mitä on ”pomppulintujen” metsästys?
Kyseessä on metsästysmuoto, jota harjoitetaan yksin tai porukassa. Kävellään metsässä haulikko valmiina ja yritetään etsiä riistalintuja ja synnyttää
tilanne, joka johtaa onnistuneeseen riistalaukaukseen. Jokaista lintua kohti ei haulisuihkua lähetetä, vaan jokainen tilanne mietitään tarkkaan, ja ammutaan vain ”varmoista” paikoista.
Mieluisin tapa metsästää pomppulintuja on mielestäni ketjussa käveleminen. Eli muutaman kaverin kanssa kävellään metsiä pitkin rinnakkain, ja odotetaan tilanteiden syntymistä. Tärkeintä on pitää näköyhteys koko ajan kavereihin (etäisyys maaston mukaan, harvassa metsässä pidempi, tiheässä metsässä lyhyempi) , huomioida kävelysuunta koko ajan ja olla valmiina. Tilanteet tulevat nopeasti ja reagoinnin on tapahduttava silmänräpäyksessä. Lajintunnistus, taustan varmistus, ennakko ja lopulta päätös, ampuuko vai jättääkö ampumatta. Epävarmoissa tilanteissa pitää aina jättää ampumatta.
Kuten muissakin metsästysmuodoissa, tulee tässäkin tottakai huolehtia turvallisuudesta. Varmistin on pidettävä päällä, kunnes syntyy riistatilanne.
Asetta on kannettava vastuullisesti siten, ettei sen piippu osoita sivuille päin. Aina on oltava varma siitä, ettei edessä ole ihmisiä. ”Ketjukavereista” pitää huolehtia, ja jos näköyhteys sattuu katoamaan maaston yhtäkkisen tiheytymisen myötä, on syytä kutsua kaverit viheltelemällä tai huutamalla paikalle.
 
Kerrotaan esimerkkitilanne: Reijo, Veijo ja Keijo kävelevät kangasta pitkin hiirenhiljaa. Reijo on ketjussa vasemmalla, Veijo keskellä ja Keijo oikealla. Keijon edestä lähtee lintu suoraan vasemmalle, mutta Keijo ei sitä kuusen takaa näe. Lintu lentää poikittain suoraan Veijon ”syliin”, ja tämä tekee hetkessä lajintunnistuksen, varmistaa taustan ja tekee päätöksen ampua, koska ns. ”varma” holli. Haulikko jyrähtää. Poikateeri putoaa rättinä alas, ja jahtikaverit onnittelevat Veijoa komeasta laukauksesta.
Aina ei tilanteet tietenkään mene niin kuin ”strömsössä”. Usein on puita edessä, hämähäkinseitit silmillä, ajatukset naapurin muorin voisilmäpullissa ja h-hetkellä unohtuu sitten vielä varmistin päälle. Vastoinkäymisiä tulee huomattavasti helpommin, kuin onnistumisia. Tärkeintä on silti hetkestä nauttiminen, luonnossa liikkuminen, metsästyksen eettisistä arvoista kiinnipitäminen ja hyvästä seurasta ja eväistä nauttiminen. Välillä on hyvä pysähtyä ja tehdä nuotio tai muuten vain pitää pieni paussi. Jahtitovereiden kanssa on kiva taukojen aikana kerrata jo syntyneitä tilanteita, ja hioa sotasuunnitelmia tulevia tilanteita varten.
Jotta saat onnistumisia pomppulinnustuksessa, vaatii se aikaa, kärsivällisyyttä, harjoittelua sekä tuuria. Keinoja, joilla voit kehittää itseäsi, on monia. Linnut ovat usein ovelia, ja osaavat lähteä mitä yllättävimmistä paikoista. Varsinkin yksin kulkiessa linnut saattavat lähteä mistä vain. Onpa usein käynyt itsellenikin, että lintu on päästänyt minut ohi ja sitten selän takaa lähtenyt lentoon. Ketjussa kulkiessa lintu lähtee usein jonkun puun suojassa lentoon. Silloin kannattaa toimia, ja juosta pari metriä sivulle, heti kun kuulee siipien huminan. Olen itse päässyt usein muutamalla hypyllä huippuhollille, eli ampumaan suoraan poispäin lentävää lintua. Metsässä sinun pitää olla valmis, mutta kärsivällinen. Muista aina se, että JÄTÄ mieluummin ampumatta, kuin ammut vähänkään epävarmassa tilanteessa.
 
Miten onnistua paremmin ”pomppulinnustuksessa”?
Treenaa ampumataitojasi: ammu kiekkoja, harjoittele aseen nostoa, harjoita silmän ja käden yhteistyötä
Liiku metsässä: opit ”lukemaan” luontoa, tunnistamaan lintujen käyttäytymistä ja löydät linnut paremmin
Juttele jahtitovereiden kanssa: tee ”sotasuunnitelmia” (toimivuuden lisäksi ne tuovat fiilistä ja jännitystä touhuun). On myös hyvä päättää,
kuka johtaa porukkaa, eli määrää kulkusuunnan, nopeuden ja ohjeistaa käsimerkeillä tarvittaessa. Käsimerkit on hyvä olla selkeitä, ja sopia etukäteen. Erkkikään ei ymmärrä, jos jahtitoveri huitoo käsillä kuin Bruce Lee konsanaan.
Harjoittele lintujen tunnistamista: nopeissa tilanteissa pystyt toimivaan varmemmin ja nopeammin.
Harjoittele etäisyyden hahmottamista: liian kauas ei ole hyvä ampua, muttei liian lähellekään.
25-35 metriä on ihanteellinen etäisyys.
Kertaa asioita. Vaikka ne tuntuisivat itsestäänselvyyksiltä.

Muuta huomioitavaa: kun lähetät haulisuihkun matkaan, ja lintu jatkaa lentoaan, seuraa sitä kunnes häviää silmän kantamattomiin. Kävele perässä, ja jos et ole 100% varma ettei osunut, ”haravoi” eli etsi mahdollisia höyheniä jotka voisivat olla merkkejä osumasta. Lintu voi joskus lentää suolisto-osuman saaneena pitkällekin ja liitää jonkin matkaa. Hyvän osuman saadessaan linnut kyllä yleensä putoavat ja jäävät kerrasta.
Linnut eivät tietenkään aina ehdi ilmaan ennen riistalaukauksen syntymistä. Joskus lähestyminen onnistuu täydellisesti, ja pääsee yllättämään linnun maahan tai puuhun. Linnut ovat todella taitavia maastoutumaan, mutta silmä harjaantuu löytämään ne, kun jaksat vaan kulkea luonnossa. Usein pieni liike paljastaa.
Ketjun edestä lähtevät linnut on mahdollista tavoittaa myös uudemman kerran. Pyyt ja riekot pyrähtelevät todella lyhyitä matkoja (30-100 m), mutta niin saattaa joskus tehdä teeretkin. Metsot lentävät yleensä pidemmälle, jopa reilusti yli kilometrin päähän. Metso saattaa myös juosta edessä pitkän matkaa ja sitten kiertää sivulle. Vanhat homenokat ovat erityisen ovelia.
Minulle on lukemattoman monta kertaa käynyt niin, että olen pysähtynyt hetkeksi, ja jatkanut matkaa niin silloin suoraan edestä on lähtenyt lintu, jota todennäköisesti oisin päässyt paljon lähemmäksi ilman pysähtymistä. Kannattaa siitä huolimatta pysähtyä välillä kuuntelemaan ja katselemaan, sillä siitä voi joskus olla hyötyä. Olenpa joskus kuullut pysähtyessäni metson soivan tai teeren kotkottavan, ja sitten päässyt apajille.
Tässä oli ”pomppulintujen” metsästyksestä hieman. Taas sellainen aihe, josta voisin kirjoittaa vaikkapa kirjan. Jatketaan tästä myöhemmin, sovitaan tämän olevan vaikka ”Pomppulinnut OSA 1”.   🙂

Kuvat ja teksti: Sami Takarautio