Metsästyskoiran oikeaoppinen ruokinta

Koira on jokaiselle metsästäjälle yhtä tärkeä työkalu kuin itse käytettävä asekin. Aika ajoin jopa tärkeämpi, koska ilman hyvää koiraa riistaa tuskin tulee. Jokaisella koiranomistajalla on omanlaisensa tyyli ravinteikkaan ruokavalion ylläpitämiseen. Monella metsästäjällä voi olla paljon ajatuksia siitä, kuinka ruokinta tulisi suorittaa oikein metsästyssesongin alkaessa. Metsästyskoirien ruokintaa pidetään herkästi erilaisten uskomusten, todettujen faktojen, hyväksi havaittujen käytäntöjen sekä tutkittujen teorioitten yhdistelmänä.

Vastuuntuntoinen omistaja tuntee hyvin niin koiransa kuin myös kyseessä olevan rodunkin syntyperäiset tarpeet. Kaikista erilaisista näkemyksistä huolimatta on selkeä tosiasia, että metsästyskoira joutuu jahtikauden aikana erittäin kovaan fyysiseen rasitukseen.

Hektisen metsästyksen lomassa voi nauttia mukavia pelihetkiä. Mukaan pelaamiseen voi ottaa isommankin seurueen, kohteeksi kannattaa valita suomen parhaat kasinot.

Energian tarpeen tarkkailu on tärkeää

Kuinka suuren määrän kaloreita ja energiaa ahkerasti juokseva metsästyskoira kuluttaa yhden päivän aikana? Tämä riippuu etenkin koiran painosta sekä aineenvaihdunnasta, jonka lisäksi on olemassa hyviä vertailuarvoja sekä suuntaviivoja tukemaan koiran yksilöllistä ravinnontarvetta.

Oletetaan, että koira painaa noin 22 kiloa. Tämä on hyvä keskiarvo pienen sekä suuren koiran välillä. 22-kiloinen koira kuluttaa noin 2200 kaloria yhden raskaan metsästyspäivän aikana. Jos yhdessä laadukkaasti ravinteikkaassa ruoka-annoksessa olisi noin 500 kaloria, tarvitsee metsästyskoira 3-4,5-kertaisen annoksen ravintoa per päivä.

Monia poikkeuksia muodostavat kaikkein rankimmat, useiden päivien ja satojen kilometrien pituiset metsästysreissut. Näissä tilanteissa koiran kivennäis- ja hivenaineiden sekä erityisesti antioksidanttien riittävä määrä vaatii aivan erityistä huomiota. Monesti suositaankin kuivaruoan sekä lihan yhdistämistä, jolloin kaikki tarvittava on helppo koota samalle annokselle.

Omistajan tehtävänä on huolehtia, että koiralle annettavassa ravinnossa on tarpeeksi kaloreita. Näistä löytyy lukemattomasti erilaisia vaihtoehtoja. Aktiivisella metsästyskaudella on myös huolehdittava riittävästä kivennäis- ja hivenaineiden, mineraalien sekä vitamiinien, erityisesti antioksidanttien saannista.

On myös selvää, että vähempikalorista ruokaa on annettava suhteessa enemmän. Jos riittäviä vitamiineja ei saada tarpeeksi ruoasta, on se pystyttävä antamaan koiralle muulla tavalla. Metsästyskoiran aktiivisten ajanjaksojen vastapainoksi nautitaan myös lepokaudesta. Tällöin rasitus ei ole fyysisesti läheskään niin rankkaa. Koiran kuntoa sekä lihasmassaa tulee kuitenkin pitää yllä tasaisesti. Lepokaudella on hyvä huomioida metsästyskoiran ruoan valkuaispitoisuus, joka saa olla hieman ylläpitotasoa korkeampi, noin 23-25 %. Tällöin koiran lihasmassaa on helpompi ylläpitää. Monesti metsästyskoiran omistajat pääsevät helpommalla, kun suositaan alusta asti tarpeeksi ravintorikasta sekä laadukasta ravintoa.

Hyvä, optimaalinen ruokinta vaikuttaa merkittävästi koiran jaksamiseen, palautumiseen sekä siihen, että koira pysyy terveenä.

Raaka -sekä kuivaruokinnan plussat ja miinukset

Kuivamuonat ovat monelle omistajalle helppo sekä turvallinen valinta, jossa kaikki ravinto on pakattu yhteen säkkiin. Niitä löytyykin monipuolisesti lähestulkoon joka koolle, värille ja rodulle. Niiden helppouden vastakohtana piilee kuitenkin heikkous laskennallisesti samoissa ravintoarvoissa, joissa proteiinin sekä rasvan määrä on laskettu samaksi jokaiselle koiralle.

Lisäksi niiden tuoteselosteet ovat monesti kyseenalaisia, sillä vaikka jokainen merkki mainostaa lihan määrää, myös lähestulkoon jokainen valmistaja valehtelee sen. Jos säkin etuosassa mainostetaan 80 % lihapitoisuutta, huomataan tuoteselosteesta sitä olevankin vain 30 prosenttia. Vaikka koirien kuivamuonapussit ovat helppoja vaihtoehtoja, niissä ei pystytä huomioimaan koiran yksilöllisiä tarpeita. Täysin niiden tietojen varaan ei kannata metsästyskoiran ruokintaa jättää. Mikäli metsästyskoiran ruokavalio koostuu suurimmaksi osaksi kuivamuonasta, on erittäin tärkeää huolehtia, että tarvittavat rasvat sekä mineraalit saadaan ruoan päälle jostain muualta.

Raakaruokinta, jota kutsutaan myös liharuokinnaksi, on toinen koiralle optimaalinen vaihtoehto. Sen hyvänä etuna ovat koiralle parempi sopivuus, niin proteiinien kuin rasvojenkin laadun suhteen. Lisäksi tämä vaihtoehto on helposti muokattavissa juurikin raaka-aineidensa suhteen. Mineraalit sekä vitamiinit ovat niitä ja niissä määrin kuin omistaja ne haluaa. Plussaa ovat täydellinen muokattavuus sekä biologinen sopivuus koiralle.

Helpoksi miinuksesi voi muodostua usein se, että lihapohjainen ruokinta vaatii omistajaltaan osaamista. On tiedettävä, paljonko annokseen tulee lisätä pelkän lihan lisäksi esimerkiksi maksaa, luuta, vitamiineja sekä hivenaineita.

Johtopäätökset

Kun metsästyksessä halutaan tuloksia, on päävastuu aina koiran omistajalla. Sen hyvinvoinnista tulee huolehtia tasaisesti ympäri vuoden, lisäksi fyysisen rasituksen ohella on aivan yhtä tärkeää huolehtia riittävästä palautumisesta. Laadukas ravinto takaa sen, että koira jaksaa juosta halutun pituisen matkan. Metsästyskoiraa tulee ruokkia oikein vuoden jokaisena päivänä. Lisäksi omistajan vastuulla on koiran oikean painon sekä riittävän kunnon huolehtiminen. Pystyykö koiran elimistö ja lihaksisto vastaamaan niin treeniin kuin työn rasitukseen, sillä koirakin voi uupua, mikäli kaikki asiat eivät ole balanssissa. Metsästyskoiran ruokinnassa lähestulkoon jokainen joutuu tekemään kompromisseja. Joko ne tehdään hinnan, ravinnon saatavuuden tai sen työllistämisen takia, mutta aina niitä tehdään jossain määrin. Oleellisinta onkin, että koira saa metsästyskauden aikana hyvässä balanssissa kaiken tarvittavan ravinnon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *